Yhdysvalloissa vuonna 1987 perustettu Malevolent Creation laittoi hiljattain nettiin, bändin rumpalin omalle MySpace-sivuille, kuunneltavaksi kappaleen “Deliver My Enemy”. Kyseinen biisi kuullaan yhtyeen tulevalla “Doomsday X” -albumilla. Levy aiotaan laskea rienaamaan tätä maailmaa ensin bändin kotimaassa 17. heinäkuuta Nuclear Blast Recordsin saattamana, jonka jälkeen siihen tarttuu Massacre Records, mikä tuuppaa opuksen päivänvaloon täällä Euroopassa 24. päivä elokuuta.
Veteraanibändin tuorein tuotos äänitettiin ja miksattiin Mercury Recording Studioiden tiloissa Floridan suunnalla bändin pitkäaikaisen ystävän ja tuottajan Gus Riosin avustuksella. MC mieltää “Doomsday X” -albumin yhtyeen uran kaikkein nopeimmaksi ja omalaatuisimmaksi.
Kappaleella “Deliver My Enemy” käy vierailemassa Mick Thomson, joka on amerikkalaisen Slipknotin kitaristi. Mies soitti kappaleeseen kitarasoolon.
Bändi kertoi viime helmikuussa saaneensa äänitettyä kyseisen albumin kymmenen biisiä. Tuohon aikaan miehet kertoivat studiotyöskentelyn sujuneen oikein mainiosti ja että bändi on tyytyväinen uuteen materiaaliin. MV:n miehet kiersivät helmikuun 10. päivästä lähtien Eurooppaa samalla kun albumia miksattiin. Yhtyeen kiertue alkoi Kreikasta. Ensimmäisen kiertueen nimi oli “The Domination Tour 2007” ja jälkimmäisen (maalis-huhtikuussa soitetun) nimeksi annettiin “Theogonia — Doomsday X European Tournee 2007” — tällä kiertueella reissussa oli mukana myös Rotting Christ, Rotten Sound, Incantation, Sardonic ja Enthrallment.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin malevolent creation. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.