Metallimusiikki.net

Manifest nauhoittaa albumia.

  • Julkaistiin torstaina 20.08.2009.
  • Luettu 1024 kertaa
  • Bändit:

Tom Wahlin valokuvassa neljä miestä rappukäytävässä. Kaksi heistä seisoo, kaksi istuu rapuilla. Käytävän portaat tummanharmaata kiveä. Miehillä arkivaatteet päällä.Kuva: Tom Wahl

Norjan Trondheimissa toimiva Manifest siirtyi 8. päivä Trøndertun Studion tiloihin seuranaan tuottaja Knut Prytz ja aikeenaan tehdä temput. Yhtye nauhoittaa uutta studioalbumia, jolle aiotaan purkittaa yhteensä 11 uutta biisiä. Tähän mennessä kappaleiden rumpuraidat on jo nauhoitettu. Tiistaina starttasi rytmikitaroiden ja basso-osuuksien ikuistaminen. Manifest paljastaa pian tarkempia tietoja tekeleestään, jonka kappalemateriaali valmistui viimeistä piirtoa ja nuottia myöten heinäkuun lopussa. Albuminsa biisejä bändi ehti työstää vuoden alusta asti. Norjalaisyhtye toivoo löytävänsä sopivan levy-yhtiön kiekkonsa julkaisijaksi. Edellisen levynsä miehistö julkaisi joulukuussa 2007 Morningstar Recordsin kautta.

Loppuvuodesta 2007 julkaistu “Hedonism”-albumi on seuraaja vuonna 2005 ilmestyneelle äänitteelle “Half Past Violence”. Myös edellisen albumin tuottajana, kuten uudenkin pitkäsoiton kohdalla, toimi Knut “Fug” Prytz. Uutukaiskiekolla kuullaan uutena Manifestin jäsenenä basisti Johnny Wangbergia. Hän liittyi bändiin keväällä ja sai tulikasteensa maaliskuussa bändin esiinnyttyään yleisölle kotikaupungissaan, Norjan rannikolla sijaitsevassa Trondheimissa, järjestetyssä Wacken Metal Battle -bändikilpailussa. Johnny Wangberg korvasi Manifestista marraskuussa 2008 eronneen Kenneth Einarsenin.

Manifest on julkaissut ensimmäiseltä ja toiselta täyspitkältä studio-opukseltaan näytebiisejä MySpace-sivuillaan.

Manifest on:

  • Stian Leknes (laulu)
  • Ole Marius Larmerud (kitarat)
  • Johnny Wangberg (basso)
  • Alessandro Elide (rummut)

Manifest on toiminta-aikansa varrella soittanut kiertueen yhdessä Entombedin kanssa ja lämmitellyt ainakin norjalaista Susperiaa sekä puolalaista Behemothia. Yhtye on soittanut Wacken Open Airissa, Infernossa, Hole in the Skyssä ja Metal Rock Festin lavalla.

Bändin luomaa musiikkia on luonnehdittu Metal Express Radion toimituskaartilaisten toimesta vanhan koulukunnan groovaavaksi metallimusiikiksi yhdistettynä moderniin thrashiin ja kuolonmetalliin.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.