Metallimusiikki.net

Mayhem perui USA:n kiertueen.

  • Julkaistiin tiistaina 19.06.2007.
  • Luettu 1259 kertaa
  • Bändit:

Mayhem-bändin nelihenkinen kokoonpano seisoo metsässä haalistuneessa ja lähes värittömässä valokuvassa. Miehillä vakavat ilmeet kasvoilla. Oikeassa laidassa partasuinen herra näyttää käsillään jonkinlaista advanced-pirunmerkkiä.Mayhem sikisi vuonna 1983

Norjalainen Mayhem on joutunut Season Of Mistin, Thunderdome Bookingin ja Decibel-lehden mukaan perumaan koko USA:n suuntaan kaavaillun kiertueen. Kiertueen, jonka nimi on “Deconsecrate the States”, oli tarkoitus käynnistyä ensi kuussa. Ilmeisesti bändin mahtirumpali Hellhammer, joka reissasi hiljattain Pohjois-Amerikassa yhdessä norjalaisen Dimmu Borgirin kanssa, loukkasi oikean raajansa niin vakavasti, että se joudutaan operoimaan sairaalassa. Hellhammer ei pysty soittamaan rumpuja ihan lähiaikoina, sillä hän odottaa leikkauspöydälle pääsemistä — leikkauksen jälkeenkin tarvitaan riittävästi aikaa miehen käden parantumista varten.

Koska Mayhem kokee Hellhammerin olevan niin tärkeä pala bändin kokoonpanoa, yhtyeen Necrobutcher, Blasphemer ja Attila päättivät peruuttaa koko kiertueaikataulun.

Metallimiehet uutisoivat nettisivuillaan äskettäin julkaistussa tiedotteessa, että Mayhemin voiman on langettava eheänä yleisön kuuloelimiin — se ei onnistu ilman Hellhammeria. Bändi pahoittelee syvästi joutuessaan perumaan kiertueen ja toivoo fanien ymmärtävän, ettei heillä ollut muuta vaihtoehtoa. Mayhem kuitenkin lupaa palaavansa Jenkkilään heti kun se vain on mahdollista.

Mayhemin tällä hetkellä tuorein albumi, “Ordo Ad Chao”, kipusi Norjan albumilistan sijalle n:o 12. Kyseessä on ryhmän korkein listasijoitus koko bändin uran aikana. Vain kerran aikaisemmin he ovat päässeet Norjan albumilistalle. Ensimmäinen kerta koettiin vuonna 2004 kun “Chimaira”-albumi rynni tiensä listan sijalle n:o 28.

Mayhem on:

  • Attila (laulu)
  • Blasphemer (kitara)
  • Necrobutcher (basso)
  • Hellhammer (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.