Metallimusiikki.net

Mekong Delta: "Intersections".

  • Julkaistiin maanantaina 27.02.2012.
  • Luettu 739 kertaa
  • Bändit:

Piirros laihasta pojasta puhaltamassa pilliin istuessaan ruumiskasan päällä. Vasemmassa yläkulmassa Mekong Deltan logo.Julkaistaan 23.4.2012

Saksalainen metalliryhmä Mekong Delta ilmoitti edellisellä viikolla aikovansa julkaista kokoelma-albumillisen verran uudelleen nauhoitettuja biisejä. Ne nauhoitettiin yhtyeen tämänhetkisellä kokoonpanolla. Kokoelma sai nimekseen "Intersections" ja julkaisupäivämääräkseen 20. huhtikuuta Saksan markkinoita varten. Muualla Euroopassa kiekko ilmestyy kolmea päivää myöhemmin. Pohjois-Amerikkaan kymmenestä biisistä koostuva kokoelma rantautuu vasta toukokuussa. Mekong Delta syntyi vuonna 1985. Bändi pyrki uransa alussa salaamaan jäsentensä alkuperän uskoessaan, ettei saksalainen yhtye saisi maailmalla hyväksyntää.

Progehenkistä thrash metallia tekevä Mekong Delta aloitti toimintansa 1980-luvulla. Bändi tulee käyttämään SPV/Steamhammerin apua tämänkertaisessa levyjulkaisussaan. Viisikko levytti edellisen uutta biisiaineistoa sisältävän "Wanderer on the Edge of Time" -albuminsa vuonna 2010. Se sisältää yhteensä 15 biisiä. Sen soittolistalla kuultavasta kappaleesta kuvattiin bändin ensimmäinen virallinen musiikkivideo. Musiikillisesti se, kuten muutkin albumin kappaleet, ovat enemmänkin progeilua kuin thrash metallia.

"Intersections"-kokoelman kappaleet:

  1. Prophecy
  2. The Cure
  3. Memories Of Tomorrow
  4. Heroes Grief
  5. Shades Of Doom
  6. The Healer
  7. Transgressor
  8. Sphere Eclipse
  9. Heartbeat
  10. Innocent

Mekong Delta on:

  • Martin LeMar (laulu)
  • Benedikt Zimniak (kitara)
  • Erik Grösch (kitara)
  • Ralf Hubert (basso)
  • Alex Landenburg (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.