Metallimusiikki.net

Memoira etsii laulajaa.

  • Julkaistiin maanantaina 11.01.2010.
  • Luettu 2017 kertaa
  • Bändit:

Valokuva viidesta miehestä ja heidän edessään seisovasta mustahiuksisesta naisesta. Ryhmä seisoo mustaa taustaa vasten siten, että miehet ovat taaempana kahdessa rivissä ja heidän edessää nainen, jolla musta korsetti.Etualalla Jemina Pitkälä

Porilainen Memoira uutisoi naislaulajansa Jemina Pitkälän poistuneen yhtyeen leiristä. Yhtye kiittää laulajaa yhteisistä vuosista ja toivoo hänelle parhainta jatkoa. Nyt Memoira etsii uutta solistia. Haettavan muusikon sukupuolelle on asetettu ainakin sellaisia rajoituksia, että hänen sopisi olla joko mies tai nainen. Virasta kiinnostuneita tahoja kehotetaan ottamaan yhteyttä Memoiraan sähköpostitse. Yhteydenottoja vastaanotetaan osoitteessa memoiraband@gmail.com ja hakemukseen olisi liitettävä esittelyn lisäksi ääninäyte laulajan laulutaidoista joko MP3- tai WAV-formaatissa.

Memoiran Jemina Pitkälä lauloi yhtyeen elokuussa 2008 julkaistulla debyyttialbumilla “Memoira”. Noin 42 minuutin pituinen kiekko julkaistiin Nightmare Recordsin kautta, jonka kanssa ryhmä solmi levytyssopimuksen alkuvuodesta 2008. Memoiran nimikkolevy keräsi Metal Asylumissa arvosanan 7,5/10 ja Rock Realms antoi sille pisteet 80/100.

Memoira ilmoitti vokalistin vaihtumisesta vain päivä sen jälkeen kun ryhmä oli esiintynyt Porin Montun tiloissa perjantaina 8. tammikuuta. Bändin tuorein keikka tähän mennessä koettiin eilen sunnuntaina Seinäjoella sijaitsevassa Bar 15:ssa, mutta ei ole tiedossa nähtiinkö Pitkälää enää tällä keikalla.

Bändi on työstänyt uutta musiikkimateriaalia seuraavaa levyään varten. Lokakuun lopussa yhtye oli saanut loppusuoralle yhden eeppisen pitkäksi kutsutun kappaleen ja sen lisäksi läjän 4-5 minuutin mittaisia kappaleita. Memoiran esiintyminen 12. joulukuuta suunniteltiin soitettavaksi ainakin osittain uuden biisimateriaalin voimin. Samaa keikkaa myös suunniteltiin kuvattavan musiikkivideota varten. Musiikkinäytteitä Memoiran edustamasta tyylistä voi käydä kuuntelemassa yhtyeen MySpace-sivuilla.

Memoira on:

  • Jemina Pitkälä (laulu)
  • Lassi Nuolivaara (kosketinsoitin ja taustalaulu)
  • Jani Haanpää (kitara ja taustalaulu) *_Marko Heurlin_ (kitara)
  • Jussi Lamminharju (basso)
  • Timo Fetula (rummut)

Memoira kertoo soittavansa melodista metallimusiikkia, jossa on aistittavissa progressiivista ja gootahtavaakin otetta. Yhtye perustettiin alunperin vuonna 2001 kitaristikaksikko Jani Haanpään ja Marko Heurlinin toimesta. Alkuvuodesta 2007 sen toiminta starttasi toden teolla.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.