Metallimusiikki.net

Molotov Solution: "The Harbringer".

Molotov Solutionin albumin "The Harbringer" etukuvassa kaasunaamaria naamallaan pitävä mies, jolla musta solmio ja valkoinen kauluspaita. Taustalla näkyy spottivaloja, sumua ja usvaa. Yhtyeen logo kuvan vasemmassa yläkulmassa punaisella värillä. "The HarbJulkaistaan 9.6.2009

Yhdysvaltojen Las Vegasista saapuva metalliryhmä Molotov Solution julkaisee kesäkuun 9. päivä studioalbumin “The Harbringer” levy-yhtiö Metal Blade Recordsin kautta, jonka kanssa miehistö solmi levytyssopimuksen edellisen vuoden joulukuussa. Molotov Solutionin uusimmalla levyllä kuullaan yhteensä 11 uutta kappaletta. Ne nauhoitettiin Lambesis-studioiden tiloissa Kaliforniassa. Levy masteroitiin West West Side Musicissa Alan Douchesin toimesta. Samassa studiossa on aikaisemmin viimeistelty mm. God Forbidin biisejä.

Molotov Solutionin mukaan “The Harbringer” on ehdottomasti raskain rypäs biisejä, joita bändi on uransa varrella tehnyt. Albumi on todellinen ylpeydenaihe bändille, sillä nyt jäsenet loivat uudenlaisen lähestymistavan kokonaisuuteen laittamalla kuhunkin kappaleeseen omanlaisensa tunnelman pyrkien sillä tavoin välttämään “kaiken kuulostamista ihan samalta”.

Metallibändi julkaisi debyyttialbuminsa “Molotov Solution” 15. huhtikuuta 2008. Kiekko julkaistiin Twelwe Gauge Recordsin kautta sekä CD-levynä että iTunes-musiikkipalvelussa. Kymmenen kappaletta käsittävä kokonaisuus sisältää musiikkia tasan 43 minuutin verran.

“The Harbinger” -albumin kappaleet:

  1. Warlords
  2. Rule By Secrecy
  3. Only The Dead
  4. Atrum Inritus
  5. Corpus Imperium
  6. Monolithic Apparatus
  7. The Harbinger
  8. Enslaved
  9. Awakening
  10. Living Proof
  11. The Dawn Of Ascendency

Jenkkibändi siirtyy Young Guns kiertueelle yhdessä Psyopusin, Rose Funeralin ja Woe Of Tyrantsin kanssa heti toukokuun alussa. Kiertue käsittää pitkän litanian live-esiintymisiä ympäri Yhdysvaltoja. Reissun järjestää Metal Blade Records. Kiertue päättyy kesäkuun alussa.

Molotov Solution on:

  • Robbie Pina (kitara)
  • Nick Arthur (laulu)
  • Kevin Oakley (basso)
  • Jeremy Johnson (rummut)
  • Sims Collison (kitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.