Metallimusiikki.net

My Dying Bride: basisti erosi.

  • Julkaistiin lauantaina 24.02.2007.
  • Luettu 1291 kertaa
  • Bändit:

My Dying Bride -bändin jäsenet seisovat mustavalkoisessa ja hieman vanhahtavassa kuvassa. Taustalla on rannikkoa ja kiviä. Taivas on pilvetön tai sumuinen. Kuvassa viisi miestä ja yksi mustahiuksinen nainen.Brittibändi My Dying Bride uutisoi nettisivuillaan hiljattain julkaistussa tiedotteessa, että bändin basisti, Adrian Jackson, on eronnut bändistä. Mies on suunnitellut lähtevänsä Amerikkaan, eikä hänen tulevaisuutta koskeviin suunnitelmiin enää kuulu MDB. Basistin ja bändin muiden jäsenten välit säilyvät hyvinä vielä eroamisenkin jälkeen. Jacksonin eroaminen ei vaikuta myöskään My Dying Briden tuleviin keikkoihin, sillä yhtye on jo aikaisemmin ehtinyt harjoittelemaan keikoilla soitettavat biisit Jacksonin korvaajan kanssa. Korvaavaksi basistiksi (ainakin tulevien keikkojen ajaksi) on värvätty Lena-niminen nainen. Bändi lupaa kertoa hänestä enemmän, mutta vasta hieman myöhemmin.

Bändi koki aivan hiljattain toisenkin muutoksen miehistössä, sillä bändin pitkäaikainen rumpali, John Bennet, on jouduttu korvaamaan uudella miehellä. Bennetillä on viime aikoina ollut niin paljon työkiireitä, että ne ovat alkaneet haitata My Dying Briden bänditoimintaan. Sekä Bennet että muut MDB:n jäsenet ovat pahoillaan tästä muutoksesta, mutta ymmärtävät, että tässä maailmassa elanto on hankittava jotenkin My Dying Bride toivottaa hyvää onnea ja menestystä Bennetille.

My Dying Bride on harjoitellut korvaavan rumpalin, jonka nimi on Dan Mullins, kanssa biisejä, jotta keikkojen tekeminen olisi mahdollisimman kitkatonta. Mullins on tuttu näky sellaisista bändeistä kuin Thine, Bal-Sagoth ja Sermon of Hypocrisy.

Yhtyeen yhdeksäs studioalbumi, eli “A Line of Deathless Kings“, julkaistiin viime vuoden lokakuussa Peacevillen / Snapper Musicin kautta. Kiekko yhdistää jälleen kerran bändin jäsenet ja yhteistyökumppani & tuottaja Magsin, joka on aikaisemminkin My Dying Briden uran aikana äänittänyt bändin tuotoksia. Kiekko miksattiin lincolnshirelaisessa The Chapel Studioissa ja se masteroitiin lontoolaisessa Abbey Road Studioissa.

My Dying Bride -bändin tuorein musiikkivideo on kappaleesta “Deeper Down“. Musiikkivideo julkaistiin netissä ja sen voi käydä katsomassa myös Metallimusiikki.net:in “Musiikkivideot”-osiossa. Videon ohjasi Charlie Granberg, joka soittaa myös Katatonia-bändissä. Granberg kertoo musiikkivideon tarinasta seuraavin sanoin:

[...] a guy that is so filled with grief and self-pity that he sees the world as totally black, even though you get a hint in the beginning of the video that it’s summer and all. Then his visions and view of the world takes over. And it just gets darker and darker from there. Is he about to commit suicide or just taking a swim? That’s up for you to decide. I have tried working on a subconcious level with a lot of symbolism and metaphors, but still trying to make it somewhat documentary-like and believable.

My Dying Bride esiintyy:

  • 23. maaliskuuta: Petofi Csornok (Budapest, Unkari) (Metalmania Festival)
  • 24. maaliskuuta: Spodek (Katowice, Puola) (Metalmania Festival
  • 20. huhtikuuta: Paradiso (Amsterdam, Alankomaat)
  • 21. huhtikuuta: Pestpop Festival (Wieze, Belgia)
  • 16. kesäkuuta: ArtMania Festival (Sibiu, Romania)
  • 11. elokuuta: M’era Luna Festival (Hildesheim, Saksa) (Flughafen Drispenstedt)
  • 12. elokuuta: Summer Darkness Festival (Utrecht, Alankomaat)

My Dying Bride on:

  • Aaron Stainthorpe (laulu)
  • Hamish Glencross (kitara)
  • Andrew Craighan (kitara)
  • Sarah Stanton (kosketinsoittimet)
  • Dan Mullins (rummut)
  • Lena (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.