Metallimusiikki.net

My Own Graven debyyttialbumista uusintapainos.

  • Julkaistiin sunnuntaina 25.10.2009.
  • Luettu 661 kertaa
  • Bändit:

My Own Graven albumin "Unleash" kannessa nääkyy hirviömäinen ihmisen naamavärkki, josta osa on pelkkää luuta. Kuvan värimaailma on punertava. Kuvan yläosassa yhtyeen logo ja sen alla albumin nimi tummalla värillä. Tausta on punertava ja hyvin synkkä.Kuvassa albumin kansitaide

Ruotsalaisyhtye My Own Grave tulee julkaisemaan Pulverised Recordsin tuella uusintapainoksen studioalbumistaan “Unleash”, mutta toistaiseksi levylle ei ole annettu tarkkaa julkaisupäivämäärää. Death metal -koplaa edustava Pulverised Records arvelee uusintapainoksen pöllähtävän päivänvaloon lähiaikoina. Albumin uusi versio sisältää alkuperäin kiekon kappaleiden lisäksi vuonna 2004 julkaistun demolevyn “Progression Through Deterioration” kappaleet, sekä kaksi My Own Graven tekemää tulkintaa muilta bändeiltä. Coverit ovat Krabathorilta ja Slayerilta. Debyyttialbumin virkaa tekevä “Unleash” ilmestyi alunperin Karmageddon Median kautta tammikuussa 2006. Se nauhoitettiin tukholmalaisen Necromorbuksen studiossa tuottaja Widda Widgrenin kanssa.

My Own Graven esikoisalbumin uusintapainos masteroitiin uudelleen. Levyn masteroijana käytettiin multi-instrumentalisti Dan Swanöa. Levy masteroitiin uudelleen elokuussa 2008. Äänimaailman ehostamisen ohessa Pulverised Records tietää kertoa myös kiekon kansitaiteen saaneen kasvojenkohotuksen. Jo vuosi sitten alkaneen esikoisalbumin uudistamisprosessi on päättynyt ja nyt se on tarkoitus julkaista ensi vuoden alussa.

“Unleash”-albumin uusintapainoksen kappaleet:

  1. Unleash
  2. From The Ashes
  3. Into Pieces
  4. Spread The Plague
  5. Where Carnage Reigns
  6. Backdraft (Drowning In Fire)
  7. Sheltered By Inferno
  8. Soulstorm
  9. Heathen Divinity
  10. The Beyond
  11. Theme For The Dead
  12. Strangled By Life
  13. Orthodox (Krabathor-cover, bonuskappale)
  14. War Ensemble (Slayer-cover, bonuskappale)
  15. From The Ashes (“Progression Through Deterioration” -demolta, bonuskappale)
  16. Sheltered By Inferno (“Progression Through Deterioration” -demolta, bonuskappale)
  17. The Beyond (“Progression Through Deterioration” -demolta, bonuskappale)
  18. Theme For The Dead (“Progression Through Deterioration” -demolta, bonuskappale)
  19. Alcoholocaust (“Progression Through Deterioration” -demolta, bonuskappale)

My Own Grave on:

  • Mikael Aronsson (laulu)
  • Stefan Kihlgren (kitara)
  • Anders Härén (kitara)
  • Max Bergman (basso)
  • John Henriksson (rummut)

Death metallia takova yhtye aloitti toimintansa huhtikuussa 2001. Se julkaisi yhteensä neljä demokiekkoa ennen kuin sai levytyssopimuksen Karmageddon Medialta, eli entiseltä Hammerheartilta vuonna 2004. Yhtyeen uran ensimmäinen albumi julkaistiin tammikuussa 2006 Karmageddonin kautta. Kiekon jakelijana toimi maailmanlaajuisessa mittakaavassa Plastic Head. Koska Karmageddon Media siirtyi odottamatta manan maille, My Own Graven albumia ei koskaan markkinoitu sen ansaitsemalla volyymilla.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.