Metallimusiikki.net

My Reflection: "Dreamland Drowning"

  • Julkaistiin perjantaina 26.10.2012.
  • Luettu 1594 kertaa
  • Bändit:

Piirros kellotaulusta, jonka ympärillä teräviä sakaroita. Kuvan alaosassa lukee "Dreamland Drowning" ilman lainausmerkkejä.Julkaistaan 30.11.2012

My Reflection on Sipoossa vuonna 2007 perustettu naislauluvetoinen metalliyhtye. Yhtyeen musiikki nojaa vahvasti amerikkalaiseen melodiseen rock-metalliin jossa metalcorevaikutteet lyövät kättä industrial-tyyppisten kosketinkuvioiden kanssa. My Reflectionin tunnistettavin elementti on laulajatar Jenni Räikkösen upea ulosanti. My Reflectionin uusi albumi "Dreamland Drowning" on levy, jollaisen tekemisestä moni vastaavan tyylisuunnan bändi voi vain uneksia. Sen tuotanto on äärimmäisen viimeistelty, kappalemateriaali on tarttuvaa ja yhtyeen muusikoiden soitto on lähes virtuoosimaista. Albumi sisältää
myös Radio Rockilla ja YleX:llä soittoa saaneita kappaleita bändin vuoden 2010 omakustanteelta "Be My Eyes".

Julkaisemassaan tiedotteessa My Reflection toteaa lisäksi: ‘Dreamland Drowning’ on ehdottomasti tutustumisen arvoinen julkaisu kaikille Evanescencen ja amerikkalaistyylisen melodisen metallin ystäville. Bändi nähdään yleisön edessä seuraavan kerran 15.12. esiintyessään tuolloin Helsingin Club PRKL:een lavalla. Yhtyeen kuulumisiin voi tutustua sen Facebook-sivuilla.

"Dreamland Drowning" -albumin kappaleet:

  1. Dreamland Drowning
  2. Sweet Freedom
  3. Crossroads
  4. Let the Rain Come Down
  5. Stand Again
  6. On the Edge
  7. Shadow in the Sun
  8. Down to Rebirth
  9. Ghost
  10. Eternal Flames
  11. Conscience Calling
  12. Farewell

My Reflection:

  • Jenni Räikkönen (laulu)
  • Petja Haapaniemi (kitara ja laulu)
  • Henri Vuorenmaa (kitara)
  • Aki Tainio (basso)
  • Petri Inkinen (rummut ja laulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.