Raivokasta melodioin höystettyä deaht metallia mättävä myGrain tiedottaa tulevansa julkaisemaan uransa järjestyksessä toiseen mestariteoksen helmikuussa 13. päivä kotimaisen Spinefarm Recordsin tyrkkäämänä. Metallimusiikki.net messusi jo marraskuussa bändin aikeista julkaista seuraava albuminsa — tuohon aikaan albumi oli jo äänitetty. Bändi kertoi myös ehtineensä järjestää pienimuotoisen esikuuntelutilaisuuden tarkoin valituille korvapareille.
Bändin uusi pitkäsoitto sisältää tasan 10 kappaletta. Levy on seuraaja vuonna 2006 julkaistulle debyyttialbumille “Orbit Dance”. Esikoisensa yhtye loi marraskuun 2005 ja tammikuun 2006 välisenä aikana Janne Saksan hellässä huomassa Sound Supreme Studion suunnalla. Levy masteroitiin saman vuoden helmikuussa helsinkiläisen Finnvox-studioiden syövereissä.
Bändi julkaisi pari päivää sitten virallisilla MySpace-sivuillaan kappaleet “Translucend Dream” ja “Shed The Second Skin”. Yhtyeen uusimman albumin voi jo ennakkotilata Record Shop X:n kautta. Kiekko toimitetaan ennakkoon hankittuna 2,5 euron toimituskuluilla myös ulkomaille. Edellä mainitun nettikaupan kautta hankittu opus voidaan maksaa joko PayPalilla tai luottokortilla.
Vuoden 2007 puolella bändi ehti soittaa viimeisen live-esiintymisensä pietarsaarelaisen English Pubin lavalla. Ryhmä perui Helsingin Semifinaliin heinäkuuksi kaavaillun keikkansa, jonka yhtyeen piti tehdä yhdessä Total Devastationin ja Butcher’s Blockin seurassa. Viime vuonna myGRAIN musisoi mm. Tarotin, Ari Koivusen, Misery Inc.:n ja Finntrollin, Deathchainin, Moonsorrowin sekä Insomniumin kanssa.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin mygrain. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.