Metallimusiikki.net

Naildown vaihtaa kosketinsoittajaa.

  • Julkaistiin perjantaina 23.11.2007.
  • Luettu 1287 kertaa
  • Bändit:

Viisi miestä seisoo auringon edessä ulkoilmassa. Heistä neljällä on pitkät hiukset. Massa on vesilätäköitä ja aurinkon säteet heijastuvat kirkkaana keltaisena valona miesten välistä. Taivas sininen ja pilvinen.Kuva: Petteri Laakso

Kotimainen “hybridimetallia” luova Naildown kertoo bändin päättäneen vaihtaa kosketinsoittaja Jarmo Puikkosen. Hänet poistettiin bändin miesvahvuudesta jo muutamia päiviä sitten, kuten yhtyeen parilla viimeisimmällä keikalla käyneet fanit saivat todeta. Naildownin ja Puikkosen välillä ei ole suurta draamaa, vaan kyseessä oli ryhmän julkaiseman uutisen mukaan erimielisyyksistä johtuva eroamispäätös. Yhtyeen mukaan Puikkosen käsitys bändin kanssa toimimisesta poikkeaa niin paljon Naildownin muiden jäsenten näkökannoista, että miehen vaihtaminen osoittautui parhaaksi ratkaisuksi.

Jäljelle jääneet Naildown-jäsenet toteavat olevansa pahoillaan siitä kun tilanne kehittyi tähän malliin, mutta toisaalta parempaakaan ratkaisua ei löydetty. Kosketinsoittajan poistuminen remmistä ei vaikuta yhtyeen live-esiintymisiin millään tavalla. He tulevat toimimaan ilman kosketinsoittajaa siihen asti kunnes sopiva korvaaja löytyy Puikkosen tilalle. Mikäli uutta muusikkoa ei löydetä eronneen tilalle ennen uuden albumin äänitysvaihetta, aikoo yhtye soitella studiossa kosketinsoitinkuviot omatoimisesti. Naildown toteaa harkitsevansa huolella kenet se valitsee Puikkosen tilalle.

Yhtyeen uusin albumi on Spinefarm Recordsin kautta kuluvan vuoden maaliskuussa ilmestynyt “Dreamcrusher”. Se äänitettiin Sound Supreme Studioilla ja sitten miksattiin Hansen-studioiden syövereissä. Levyn masterointivaihe hoidettiin pois päiväjärjestyksestä helsinkiläisen Finnvox Studioiden suunnalla.

“Dreamcrusher”-albumin kappaleet:

  1. Dreamcrusher
  2. Judgement Ride
  3. Lame
  4. P.I.B.
  5. Silent Fall
  6. Like I care
  7. Deep Under The Stones
  8. Save Your Breath
  9. The New Wave

Yhtye perustettiin nimellä Acid Universe jo vuoden 2003 marraskuussa. Sen musiikillista linjausta on luonnehdittu sekoitukseksi Children Of Bodomia, In Flamesia ja Soilworkia.

Bändi on varmistanut aikovansa tehdä seuraavan esiintymisensä elävän yleisön edessä joulukuun 27. päivä, jolloin se esiintyy yhdessä Northerin kanssa helsinkiläisen On The Rocksin lavalla. Sitä seuraa keikka tammikuun viimeisellä viikolla Mikkelin Vaakunassa, jossa musiikki-ilakoinnista vastaa Naildownin lisäksi Nine-niminen rytmiryhmä.

Naildown on:

  • Janne Jukarainen (rummut)
  • Daniel Freyberg (laulu ja kitarat)
  • Asko Sartanen (kitarat)
  • Matti Hämäläinen (basso)
  • Jarmo Puikkonen (koskettimet)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.