Metallimusiikki.net

Necrodeathilta albumillinen covereita.

  • Julkaistiin sunnuntaina 31.01.2010.
  • Luettu 988 kertaa
  • Bändit:

Necrodeathin coveralbumin "Old Skull" kansikuvassa näkyy lattialle polvistunut hevimies, jolla ylävartalo paljaana ja jalassa nahkahousut. Miehen kädet sidottu löysiin teräsketjuihin, joiden toiset päät kiinni pääkalloissa. Kuvan yläosassa lukee NecrodeatJulkaistaan 5.2.2010

Thrash metallia takova Necrodeath tulee julkaisemaan ensi viikon perjantaina, 5. helmikuuta, kokonaisen albumilevyn täynnä covereita muiden yhtyeiden tuotannosta. Coverkiekko sai nimekseen “Old Skull”. Se on Necrodeathin 25-vuotisen uran juhlalevy, jota varten äänitteelle onkin maaniteltu vieraileviksi muusikoiksi entisiä Necrodeathin sekä Schizo-yhtyeen jäseniä ja myös thrash metallia soittavan Bulldozerin miehistöä. Graafikko Davide Nadalinin suunnittelemalla kansitaiteella koristeltu “Old Skull” nauhoitettiin Italian Rapallossa sijaitsevan Quake Sound Studion syövereissä. Bändin jäsenet tuottivat levyn omatoimisesti. Biisi annettiin miksattavaksi Giuseppe Orlandolle ja masteroitavaksi Simone Mularonille. Necrodeathin virallisilla MySpace-sivuilla voi käydä kuuntelemassa veteraanibändin tuotantoa.

Necrodeathin coverkiekolla kuullaan vierailevina pelimanneina entistä Necrodeathin kitaristia Claudiota, joka soittaa instrumenttiaan kappaleessa “Raise the Dead”. Lisäksi ex-jäsen Angy Bonfiglio vierailee kitaristina biisissä “Am I Evil?”, entinen Schizon jäsen Alberto Penzin soittaa bassoa kappaleessa “Sodomy and Lust”. Laulajana kappaleessa “Mater Tenebrarum” kuullaan Bulldozerin riveissä vaikuttavan A.C. Wildin ääntä. Bulldozerin kitaristi Andy Panigada kitaroi kappaleen “Ace of Spades” sävelissä. Ex-Nercodeathin jäsen John, joka toimii nykyään Raza De Odion, Cadaverian ja Dynabyten jäseninä, taituroi bassokitarallaan biisissä “Black Magic”.

“Old Skull” -albumin kappaleet:

  1. Mater Tenebrarum (Necrodeath 2010)
  2. Black Magic (Slayer)
  3. Raise the Dead (Bathory)
  4. Pleasure to Kill (Kreator)
  5. Paranoid (Black Sabbath)
  6. Sodomy and Lust (Sodom)
  7. Bloodlust (Venom)
  8. Ace of Spades (Motörhead)
  9. Am I Evil? (Diamond Head)
  10. Mater Tenebrarum (Necrodeath 1985)

Necrodeath tulee siirtymään maaliskuun alussa kiertueelle. Kiertueella bändi nähdään erityisesti sen kotimaassa ja muutamaan otteeseen myös Saksassa, Ranskassa, Sveitsissä ja Alankomaissa. Keikoilla lienee luvassa tuotantoa myös yhtyeen huhtikuussa 2009 Scarlet Recordsin kautta julkaistulta studioalbumilta “Phylogenesis”.

Necrodeath on:

  • Flegias (laulu)
  • Pier (kitarat)
  • Gl (basso ja taustalaulu)
  • Peso (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.