Metallimusiikki.net

Neoandertals: "Australopithecus".

  • Julkaistiin lauantaina 04.02.2012.
  • Luettu 913 kertaa
  • Bändit:

Musta taustaväri ja sen päällä vääristynyt ihmisen tai neandertalilaisen pääkallo, jonka alaleuka puuttuu.Julkaistaan 17.2.2012

Viron Neoandertals laittoi kotisivuilleen ennakkotilattavaksi seuraavan studioalbuminsa, helmikuussa julkaistavan "Australopithecus"-albumin. Ennakkoon tilanneet fanit saavat välittömästi ladata yhden haluamansa biisin kuuden kappaleen soittolistalta. Neoandertalsin kolmosalbumi on bändin mukaan jotain hyvin erilaista. Se on instrumentaalinen äänite, jossa painopiste on bassovoittoisessa ja raskaassa musiikissa. Levy nauhoitettiin bändin alkuperäisen rumpalin, Roland Seerin, seurassa vuoden 2009 varrella. Äänitysprosessi kesti kaksi päivää. Paikkana toimi Viron Otepäässä sijaitseva varasto. Teos miksattiin ja masteroitiin tammikuussa 2012 Rain Pohlakin toimesta. Äänite julkaistaan 17.2.2012.

Luultavasti lähinnä vain paleontologiapiireissä menestystä niittävä Neoandertals kertoo oikealla puolella näkyvän kansitaiteen esittävän australopithecusta. Kuvan maalasi Rain Pohlak. "Australopithecus"-kiekko tulee olemaan seuraaja edellisen vuoden puolella julkaistulle "Ebu Gogo Gutting The Child" -levylle.

"Australopithecus"-albumin kappaleet:

  1. Australopithecus Robustus
  2. No Control Over Fire
  3. Nocturnal Creatures
  4. Dead Hominids
  5. Frugivorous
  6. Extinction

Kaksikko päätyi helmikuun alussa Viron Music Awardseissa metallimusiikin kategoriassa erääksi voittajaehdokkaaksi. Gaala televisioitiin Tallinnan Nokia Concert Hallissa ja lähetettiin suorana Viron kansalle. Yhtye luonnehtii musiikkiaan bassovetoiseksi death metalliksi. Sitä Rain Pohlakin ja Sandra Vungin Neoandertals on tehnyt vuodesta 2003 lähtien.

Neoandertals on:

  • Rain Pohlak (laulu ja basso)
  • Sandra Vungi (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.