Metallimusiikki.net

Neurothing: "Murder Book".

  • Julkaistiin lauantaina 21.02.2009.
  • Luettu 1864 kertaa
  • Bändit:

Neurothingin debyyttialbumin "Murder Book" etukannessa musta pohjaväri ja sen päällä savurykelmä, jonka alla bänidn logo räiskyvin kirjaimin ja harmaalla värillä. Logon alla albumin nimi pienemmällä fontin koolla, harmaalla värillä.Debyyttialbumi tulossa

Puolalais-brittiläinen Neurothing kertoo ensi kuukauden puolella milloin yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto tullaan julkaisemaan. Death metallia tarjoavan opuksen valmistumisesta yhtye uutisoi eilen 20. päivä, jolloin bändi myös kertoi kiekon tottelevan nimeä “Murder Book”. Äänite sisältää yhteensä 11 biisiä, jotka ovat bändin puheiden mukaan murhaavia kuuntelukokemuksia ihmismielen syvimpiin syövereihin. Murhien ympärillä piehtaroivalla albumilla ei ole vielä tähän mennessä julkaisijaa eikä levy-yhtiötä tukenaan. Neurothing etsii sopivia yhteystyökumppaneita ja pyytää kiinnostuneita levymerkkejä ottamaan ryhmään yhteyttä. Debyyttialbumin ilmestyttyä yhtye aikoo soitella keikkoja ainakin Euroopan seudulla.

Neurothing julkaisi vuonna 2005 edellisen kerran musiikkia. Tuolloin bändi toi esiin promo-EP:n, nimeltään “Vanishing Celestial Bodies”, joka sisältää nimikkokappaleen lisäksi kolme muutakin värssyä. Kiekko sisältää kappaleiden lisäksi musiikkivideon biisistä “Macheta”.

Harmaasävyinen valokuva Neurothingin kokoonpanoon kuuluvista viidestä miehestä. He seisovat rivissä mustiin vaatteisiin pukeutuneina valkoista taustaa vasten. Valokuva on sävyltään kylmänsininen. Valtaosalla miehistä pitkät hiukset.

“Murder Book” -albumin kappaleet:

  1. Hope
  2. Kill It
  3. Hands of Death
  4. High Pain Threshold
  5. My Cell
  6. Raskolnikov
  7. Railroad Track
  8. Infinity
  9. King Rat
  10. More Than Time
  11. Last Page Has Begun

Neurothing on:

  • Fajfer (laulu)
  • Hazub (kitarat)
  • Sloma (kitarat)
  • Maciuperski (basso)
  • Buli (rummut)

Neurothing perustettiin Puolan Poznanissa vuoden 2004 viimeiste kuukausien aikana. Seuranneen vudoen alussa yhtyeeseen liittyi vokalistiksi Chupasangre, jota bändi pitää merkittävänä vaiheena Neurothingin musiikillista suuntausta hakiessaan. Vokalistin tuella bändi päätti siirtyä kokeellisen metallimusiikin ja death metallin piiriin. Tuloksena syntyi neljä biisiä käsittävä EP-levy. Kappaleet julkaistiin myöhemmin MySpace-palvelussa, jossa bändi kokee niiden saaneen mahtavan vastaanoton. Yhtyeen varhaista tuotantoa voi kuunnella edelleen Neurothingin MySpacen sivuilla osoitteessa www.myspace.com/neurothing.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.