Metallimusiikki.net

Nightfall: "Astron Black And The Thirty Tyrants".

  • Julkaistiin tiistaina 13.07.2010.
  • Luettu 1115 kertaa
  • Bändit:

Nightfall-yhtyeen piirretty kansitaide "Astron Black And The Thirty Tyrants" -albumia varten sisältää kuvan puulaivasta, jonka kylkeen maalattu sininen silmä. Vasemmassa yläkulmassa yhtyeen logo.Julkaistaan 30.8.2010

Kreikkalainen melodista kalmametallia loihtiva Nightfall tulee julkaisemaan aivan elokuun lopussa uutta musiikkia oheisessa kuvassa näkyvän albumin muodossa. Albumi on nimeltään “Astron Black And The Thirty Tyrants”. Bändi hehkutti sunnuntaina antamassaan tiedotteessa tehneen nyt uransa kohokohdan, sillä albumi täyttää korkeimmatkin sille asetetut odotukset. Bändi on tehnyt levyn valmistumisen eteen töitä ja uhranneet aikaa ja energiaa pyrittyään huolehtimaan jokaisesta siihen liittyvästä yksityiskohdasta.

Ateenalaisyhtyeen uuden levyn kansitaiteen toteutti tunnettu graafikko Travis Smith. Kuvassa nähdään merten syvyyksiä ja ihmisen valmistama alus sen päällä. Bändin mukaan alus edustaa ihmisen halua tutkia tuntematonta, navigoida osana universumia käyttäen planeettoja kiintopisteinä.

Nightfall nauhoitti uutukaisensa useassa eri paikassa. Pääosin levy ikuistettiin Saksassa sijaitsevan Soundlodgen äänittämössä. Teoksen tuottajana toimi bändin laulaja Efthimis Karadimas ja yhtyeen oma rumpali Jörg Uken toimitti avustavan tuottajan tehtäviä. Uken on aikaisemmin tehnyt samansuuntaisia töitä God Dethronedin ja Dew-Scentedin kanssa. “Astron Black And The Thirty Tyrants” ilmestyy Euroopassa 30. elokuuta ja päivää myöhemmin Pohjois-Amerikan alueella. Teos on laitettu ennakkotilattavaksi EMP Merchandisingin nettikauppaan.

“Astron Black And The Thirty Tyrants” -albumin kappaleet:

  1. Intro
  2. Astron Black
  3. Astronomica / Saturnian Moon
  4. Astra Planeta / We Chose The Sun
  5. Ambassador Of Mass
  6. The Criterion
  7. Asebeia
  8. I-I
  9. Archon Basileus
  10. Proxima Centauri / Dead Bodies
  11. The Thirty Tyrants
  12. Epsilon Lyrae

Bändi solmi huhtikuussa levytyssopimuksen Metal Blade Recordsin kanssa. Sopimus turvaa uuden albumin julkaisemisen maailmanlaajuisesti. Metal Bladen bändimyllyssä mörisee sellaisia nimiä kuin Six Feet Under, Amon Amarth ja God Dethroned.

Nightfall on:

  • Efthimis Karadimas (laulu)
  • Evan Hensley (kitarat)
  • Stathis Kassios (kosketinsoittimet)
  • Jörg Uken (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.