Metallimusiikki.net

Nightwish vaihtoi albuminsa nimeksi "Imaginaerum".

  • Julkaistiin torstaina 01.09.2011.
  • Luettu 1738 kertaa
  • Bändit:

Jo pitkään seuraavaa albumiaan ja uransa ensimmäistä elokuvaprojektia työstänyt Nightwish päätti sekoittaa soppaa vaihtamalla audiovisuaalisten julkaisujensa nimeksi "Imaginaerum". Aikaisemmin albumi ja elokuva tunnettiin nimellä "Imaginarium". Bändin mukaan parin kirjaimen vaihtaminen nimessä auttaa välttämään sekaannuksia. Albumi tullaan julkaisemaan myöhemmin kuluvana vuonna. Kiekko ilmestyy todennäköisesti joulukuussa Pohjois-Amerikan markkinoilla Roadrunner Recordsin ja Euroopan alueella Nuclear Blast Recordsin avulla. Teoksen antia on kuunneltu jonkin verran Kiteen Pallon sisääntulobiisin muodossa — kyseinen biisi perustuu uuden albumin kappaleen numero 11 pääriffiin ja kertosäkeeseen.

Suomalais–ruotsalaisen Nightwishin kosketinsoittaja Tuomas Holopainen kommentoi aikaisemmin olevansa iloinen päästessään jatkamaan yhteistyötä Nuclear Blast Recordsin kanssa. Sekä bändi että levy-yhtiö jakavat "Imaginaerum"-projektia kohtaan tuntemansa innostuneisuuden. Samansuuntaisia ajatuksia edustaa levy-yhtiötä edustava Andy Siry, joka paljastaa Nightwishin olevan heidän edustamistaan bändeistään suosituin. Metallibändi tulee julkaisemaan albuminsa joulukuussa ja samannimisen elokuvan jossain vaiheessa vuotta 2012. Yhtyeen jäseniä tullaan näkemään elokuvassa pienissä rooleissa. Albumia markkinoidakseen yhtye lähtee kiertämään maailmaa. Keikkaputki käynnistyy tammikuussa Yhdysvalloista.

Nightwish on:

  • Anette (laulu)
  • Emppu (kitara)
  • Tuomas (kosketinsoittimet)
  • Marco (basso ja laulu)
  • Julius (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.