Metallimusiikki.net

Nightwishin albumi julkaistaan Suomessa 30. marraskuuta.

  • Julkaistiin lauantaina 10.09.2011.
  • Luettu 1275 kertaa
  • Bändit:

Nightwishin seitsemäs albumi "Imaginaerum" julkaistaan Suomessa 30.11.2011. Muualla Euroopassa levy tulee kauppoihin 2. joulukuuta. Albumin ensimmäinen single "Storytime" ilmestyy 9. marraskuuta. Yhtyeen levynjulkaisukeikka nähdään Yhdysvalloissa Universal Cityn Gibson Amphitheaterissa 21. tammikuuta 2012. Los Angelesista yhtye suuntaa esiintymään 70000 Tons of Metal -risteilylle Karibialle.

Kiteellä vuonna 1996 perustettu Nightwish on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisyhtyeitä. Nightwishin albumeja on myyty maailmanlaajuisesti lähes seitsemän miljoonaa kappaletta. Edellinen, vuonna 2007 julkaistu, "Dark Passion Play" on myynyt Suomessa viisinkertaisesti platinaa. Dark Passion Play -kiertueen päätöskeikka nostatti loppumyydyn Hartwall Areenan hurmokseen syyskuussa 2009.

"Imaginaerum" laitettiin perjantaina ennakkotilattavaksi. Kiekko ja albumin esikoissingle "Storytime" laskettiin Nightwishin nettisivuilla sijaitsevaan musiikkikauppaan tilattavaksi. Kaupasta löytyy muitakin yhtyeen bänditavaroita. Albumin erikoispainos sisältää bonuslevyn, joka sisältää kaikki kiekon 13 raitaa instrumentaalisina tulkintoina.

"Imaginaerum"-albumin kappaleet:

  1. Taikatalvi
  2. Storytime
  3. Ghost River
  4. Slow, Love, Slow
  5. I Want My Tears Back
  6. Scaretale
  7. Arabesque
  8. Turn Loose The Mermaids
  9. Rest Calm
  10. The Crow, The Owl And The Dove
  11. Last Ride Of The Day
  12. Song Of Myself
  13. Imaginaerum

Nightwish on:

  • Anette (laulu)
  • Emppu (kitara)
  • Tuomas (kosketinsoittimet)
  • Marco (basso ja laulu)
  • Julius (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.