Metallimusiikki.net

Nightwishin uusi kokoonpano

  • Julkaistiin keskiviikkona 09.10.2013.
  • Luettu 5901 kertaa
  • Bändit:

Floor Jansen on Nightwishin uusi laulusolisti. Tämän lisäksi bändi tulee jatkossa olemaan kuusijäseninen Troy Donockleyn liityttyä täyspäiväisesti kokoonpanoon. Bändi tiedotti uudesta kokoonpanosta jo nyt huolimatta siitä, että alun perin Nightwish halusi odottaa kuluvan vuoden loppuun ennen lopullisten päätösten tekemistä. Yhtyeen uusi kokoonpano tullaan näkemään 29. marraskuuta ilmestyvällä "Showtime Storytime" -DVD:llä, joka muodostuu live-esiintymisistä ja kiertuedokumentista. Floor Jansen kommentoi tapahtunutta: Words cannot describe what I feel! This union is beyond everything and I cannot tell you how wonderful it is to continue this amazing journey with my new brothers! Once I had a dream… and this is it!!!

Floor Jansen korvasi bändistä vuoden 2012 puolella sivuun siirretyn ruotsalaissyntyisen Anette Olzonin. Olzon toimi yhtyeessä vuodesta 2007 lähtien. Häntä edelsi ryhmässä sen alkuajoista lähtien toiminut Tarja Turunen, jonka ura Nightwishissa alkoi vuonna 1996 ja päättyi vuoden 2005 lokakuussa. Bändin uusi laulaja on alankomaalainen Floor Jansen. Hänet tunnetaan hyvin myös sinfonista metallia soittavasta After Foreverista, jossa nainen toimi sen hajoamiseen vuonna 2009 saakka.

Nightwishin

Nightwish on:

  • Floor Jansen (laulu)
  • Tuomas Holopainen (kosketinsoittimet ja syntetisaattorit)
  • Emppu Vuorinen (kitarat)
  • Troy Donockley (uillean pipes, tin whistle ja taustalaulu)
  • Marco Hietala (basso ja laulu)
  • Jukka Nevalainen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.