Metallimusiikki.net

Nile äänittää albumiaan.

  • Julkaistiin lauantaina 25.04.2009.
  • Luettu 922 kertaa
  • Bändit:

Harmaasävyinen valokuva kolmesta Nilen jäsenestä, jotka seisovat mustiin vaatteisiin pukeutuneina ulkoilmassa lehtipuiden edustalla. Kahdella etummaisella miehellä mustat aurinkolasit silmiensä edessä.Nile vuonna 2007

Yhdyvaltalainen Egyptistä innoituksensa ammentava Nile on siirtymässä kesäkuun alussa studion syövereihin nauhoittamaan seuraavaa death metal -albumiaan julkaistavaksi syksyllä 2009. Bändi on varannut Nuclear Blast Recordsin kautta esiin tuotavan kiekon nauhoittamista varten studioaikaa 6. kesäkuuta alkaen. Studiona käytetään Mana Recordingia, joka sijaitsee Floridassa. Tuottajana toimii Neil Kernon, sekä apumiehenä äänityshommissa Erik Rutan. Mana Recordingin lisäksi joukkio aikoo nauhoittaa albumiaan muissakin paikoissa kesä– ja heinäkuun aikana. Lopputuote halutaan rykäistä ilmeille lokakuun puolen välin tienoilla maailmanlaajuisesti. Nile siirtyy Euroopan-kiertueelle marraskuussa 2009 ja sitä seuraa tammi-helmikuussa mahtipontinen keikkarypäs Pohjois-Amerikassa, sekä Australiassa, Etelä-Amerikassa, Meksikossa, Intiassa ja Tyynenmeren alueella.

Nilen joukot ovat tehneet yhteistyötä Neil Kernonin, uuden albuminsa tuottajan, kanssa jo entuudestaan. Kernon kertoo 17. päivä antamassaan lausunnossa olevansa todella iloinen saadessaan luoda jo kolmannen albumin Nilen kanssa. Hän on jo aiemmin työstänyt paria kiekkoa bändin jäsenten seurassa ja uskookin aikaisempien kokemusten luoneen heidän välilleen hyvän suhteen, jonka avulla uudesta albumista voidaan tehdä bändin “vahvin” tekele. Neil Kernon uskoo olevan varsin hauskaa tavata ja tehdä töitä Erik Rutanin kanssa osittain siksi, että Kernon on itse fanittanut Rutanin vuonna 1997 perustamaa musiikkiprojekti Hate Eternalia jo iät ja ajat. Myös Rutan on täpinöissään saadessaan paiskia töitä Nilen kanssa, jota hän luonnehtii yhdeksi genrensä parhaista yhtyeistä.

Bändi ei ole vielä nimennyt uusinta albumiaan. Myöskään kiekon sisältämistä biiseistä Nile ei ole toistaiseksi puhunut halaistua sanaa. Albumista muodostuu joka tapauksessa seuraaja heinäkuussa 2007 julkaistulle “Ithyphallic”-levylle. Metallibändin kokonaisia kappaleita voi kuunnella ilman maksua yhtyeen MySpace-sivulta löytyvästä musiikkisoittimesta.

“Ithyphallic”-albumin kappaleet:

  1. What Can Be Safely Written
  2. As He Creates So He Destroys
  3. Ithyphallic
  4. Papyrus Containing the Spell to Preserve Its Possessor Against Attacks from He Who Is in the Water
  5. Eat of the Dead
  6. Laying Fire Upon Apep
  7. The Essential Salts
  8. The Infinity of Stone
  9. The Language of the Shadows
  10. Even the Gods Must Die

Nile on:

  • Karl Sanders (kitarat ja laulu)
  • Dallas Toler-Wade (kitarat ja laulu)
  • George Kollias (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.