Metallimusiikki.net

Nitrous: "Outlaw Racer".

  • Julkaistiin sunnuntaina 16.11.2008.
  • Luettu 1494 kertaa
  • Bändit:

Nitrous-bändin "Outlaw Racer" -albumin kansikuvassa näkyy mustaa taustaa vasten keltainen urheiluauto, amerikanrauta, joka kaahailee renkaat ulvoen pikitiellä. Auton alla näkyy valkoisella värillä Nitrouksen logo ja sen alla albumin nimi.Julkaistaan 25.11.2008

Virolainen thrash metallia muriseva Nitrous tiedottaa tulevansa julkaisemaan debyyttialbumilleen “Dominant Force” seuraajan 25. päivä kuluvaa kuukautta. Tuolloin ilmestyy “Outlaw Racer” -niminen pitkäsoitto, joka bändin puheiden mukaan edustaa huimaa kehitysvaihetta niin sanoituksellisesti kuin sävellystensäkin osalta verrattuna kaksi vuotta sitten ilmestyneeseen esikoisalbumiin. Nitrous vannoo uudenkin levyn olevan uskollinen perinteiselle thrash metallille, mutta tarjoavansa uudella opuksella extreme-elämyksiäkin. Nitrous kertoo olevansa maailman ensimmäinen drag racing -henkinen thrash metallia mättävä rytmiryhmä. Uusi albumi sisältää sellaisia kappaleita kuin “Black Cargo Cult”, “Core of Molten Fire” ja “Summons to Hephaestus”. Kuukauden lopussa ilmestyvällä levyllä kuullaan vierailevina muusikkoina Kaido “Draconic” Haavandia biisissä “Black Cargo Cult”, sekä Pille Randia ja Mari-Liis “Kurimari” Jakobsonia kappaleessa “Servitor”.

Ääninäytteitä Nitrous-sakin biiseistä löytyy yhtyeen virallisten MySpace-sivujen musiikkisoittimesta. Bändi aikoo juhlistaa uuden pitkäsoiton ilmestymistä järjestämällä julkaisujuhlan Tallinnassa 5. joulukuuta. Tapahtumapaikkana on hiljattain ovensa avannut rokkiklubi Rockclub Tapper. Illanvieton aikana keikkalauteilla koetaan black metallia kurnuttavan Loitsin esiintyminen.

Uuden albumin tuottajina toimivat Nitrouksen joukot ilman mainittavaa ulkopuolista apua. Levyn äänitystöissä avusti Kaur Faltis ja sen miksasi Toomas Paidra Zorg Studioilla. Kiekko masteroitiin Imperial Masteringin tiloissa Colin Daviksen toimesta.

“Outlaw Racer” -albumin kappaleet:

  1. When the Devil Drives
  2. Summons to Hephaestus
  3. We Ride at Dawn
  4. Outlaw Racer
  5. Locked in the Dyno Room
  6. Burning Up the Pavement
  7. Aural Pain Threshold
  8. Servitor
  9. Crash and Burn
  10. Black Cargo Cult
  11. Core (of Molten Fire)

Nitrous on:

  • Lauri Kuriks (kitara)
  • Tauno Saar (basso)
  • Argo Paas (rummut)
  • Mart Kalvet (laulu)

Nitrous on thrash metal -projekti drag racingia harrastavalta Lauri Kuriksilta. Bändin nimi on yhtyeen julkaiseman historiikin mukaan väännelmä drag race -autoissa käytetystä kaasuseoksesta, jolla tehostetaan automobiilin moottorista saatavia tehoja.

Bändi on toiminut vuodesta 2004 lähtien. Lauri Kuriksin projekti käsittelee biisiensä sanoituksissa pääsääntöisesti moottoreita ja moottoriurheilua.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.