Metallimusiikki.net

Noctem tekee uutta levyä.

  • Julkaistiin maanantaina 31.05.2010.
  • Luettu 847 kertaa
  • Bändit:

Huhtikuusta 2001 toiminut extreme metal -yhtye Noctem aikoo säveltää alkaneen kesän ajan seuraavaa studio-opustaan. Biisimateriaali päätyy jossain vaiheessa tulevaisuutta ilmestyvälle “Divinity”-albumin seuraajalle. Musiikillisesti uusi aineisto tulee olemaan synkempi ja sävellystyöltään monimutkaisempi kuin edelliset levyt. Teos tulee samalla olemaan kolmiosaisen levysarjan toinen osa. Viime vuoden puolella ilmestynyt debyyttialbumi “Divinity” aloitti trilogian. Uuden pitkäsoiton nimi, kansitaide ja muut yksityiskohdat paljastetaan lähitulevaisuudessa Noctemin MySpace-sivuilla. Pari viikkoa sitten bändi vie päätökseen Euroopan-kiertueen, jonka espanjalaisyhtye soitti norjalaisen Ragnarokin ja englantilaisen De Profundiksen kanssa. Kyseessä oli Noctemin järjestyksessä kolmas keikkaputki Euroopassa.

Espanjan Valenciasta toimiva Noctem suunnittelee julkaisevansa pian musiikkivideon edellisen albuminsa nimikkokappaleesta. Se tulee olemaan jo kolmas videoklippi samalta albumilta. Uuden “Divinity”-videon ohjasi ja tuotti Miguel Ángel Font Bisier, joka loi aikaisemmin Noctemille “Across Heracles Towards” -musiikkivideon.

Noctem on:

  • Beleth (laulu)
  • Exo (kitarat)
  • Helion (kitarat)
  • Ul (basso)
  • Darko (rummut)

Noctem perustettiin Espanjassa vuoden 2001 huhtikuussa. Yhtyeen ensimmäinen levy oli vuotta myöhemmin nauhoitettu “Unholly Blood”. Vuoden 2004 aikana ryhmältä ilmestyi ensimmäinen live-CD, kiekko “Live 2004”. Mini-CD “God Among Slaves” julkaistiin jossain vaiheessa vuotta 2007. Sitä seuranneen vuoden puolella Noctemin kööri solmi kontrahdin itävaltalaisen NoiseHead Recordsin kanssa ja soitti uransa ensimmäisen Euroopan-kiertueen. Tammikuussa 2009 Noctem majoittui Itävallan Wienissä sijaitsevan NoiseHeadin studioon, jossa debyyttialbumi “Divinity” taltioitiin Mario Jezikin valvonnassa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.