Metallimusiikki.net

Obscura: "Omnivium".

  • Julkaistiin maanantaina 27.09.2010.
  • Luettu 1186 kertaa
  • Bändit:

Saksalainen kuolonmetallikopla Obscura uutisoi kuukautta aikaisemmin aloittaneen uuden studioalbumin nauhoittamisen Saksan Woodshed Studiossa. Ensi vuoden aluksi valmistettava levy on saanut nyt nimen. Levyä kutsutaan nimellä “Omnivium”. Se tulee sisältämään yhteensä yhdeksän biisiä, jotka nauhoitetaan yhtyeen pitkäaikaisen yhteistyökumppanin V. Santuran valvonnassa. Obscuran keulahahmo ja perustaja Steffen Kummerer kertoo uuden aineiston tuntuvan jollain tavalla “Cosmogenesis”-kiekkoa laajemmalta, sillä tällä kertaa kaikki yhtyeen jäsenet ovat tuoneet uniikkeja ideoita biiseihin sävellystyön aikana. Akustisten kitaraosuuksien ja seitsenkielisten soitinten osuudet ovat vahvemmin esillä kuin edellisellä albumilla. Musiikillisesti Obscura tarjoaa “Omnivium”-albumillaan edelleen death metallia progevaikutteilla.

Obscura soitti aikaisemmin vuonna 2010 kiertueen Japanissa yhdessä amerikkalaisen Nilen ja sveitsiläisen Celtic Frostin perillisen Triptykonin kanssa. Bändi soitti viime vuonna yli 160 keikkaa eri puolilla maailmaa ja ensimmäistä kertaa urallaan myös Yhdysvalloissa. Ryhmä siirtynee “Omnivium”-levyn ilmestyttyä uudelleen tien päälle. Bändi ei ole vielä kertonut tulevan albuminsa yksityiskohtia eikä suunnitelmia milloin levy julkaistaan.

Obscura on:

  • Steffen Kummerer (laulu ja kitara)
  • Christian Muenzer (kitara)
  • Joreon Paul Thesseling (basso)
  • Hannes Grossmann (rummut)

Bändi perustettiin vuonna 2002 kitaristi–laulaja Steffen Kummererin toimesta. Bändin ura sai nostetta siipiensä alle Euroopan-kiertueen soittamisen ansiosta. Obscura soitti kiertueen yhdessä Suffocationin kanssa vuonna 2006. Sen jälkeen ryhmä tuo omakustanteisesti esiin esikoisalbumin “Retribution”, jota seuranneena vuonna yhtye lähti kiertämään Eurooppaa uudelleen. Obscuran järjestyksessä toinen albumi, nimeltään “Cosmogenesis”, ilmestyi viime vuoden alussa Relapse Recordsin kautta. Sama levymerkki edustaa yhtyettä edelleen.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.