Metallimusiikki.net

Obscura Relapse Recordsille.

  • Julkaistiin tiistaina 16.09.2008.
  • Luettu 853 kertaa
  • Bändit:

Relapse Records kertoo solmineensa saksalaisen Obscura –bändin kanssa levytyssopimuksen. Münchenissä majailevaa bändiä edustava perustajajäsen Steffan Kummerer kertoo olevansa erittäin iloinen tämän yhteistyösopimuksen sikiämisen tähden, sillä muusikko kokee Relapse recordsin yhdeksi parhaista kodeista progressiivista death metallia soittaville bändeille. Bändi toivoo yhteistyön jatkuvan pitkään. Obscura työstää tällä hetkellä uutta studioalbumia, jonka miksaus- ja masteroimisvaihe on juuri työn alla. Albumi julkaistaan ensi vuoden alussa uuden levymerkin turvin. Uusi albumi on seuraaja bändin debyyttialbumille “Retribution”, joka ilmestyi kaksi vuotta sitten.

Obscura tulee toimimaan pääesiintyjänä kotikylässään 8. marraskuuta vietettävän Munich Deathfest -tapahtuman yhteydessä. Festivaalissa esiintyvät myös Jack Slater, Symbiontic, Exposed Guts, Sinners Bleed, Over Your Thresholh, Medecophobic sekä Age Of Carnage. Kummerer kertoo bändin aikovan soitella kyseisen keikan aikana uutta musiikkimateriaalia tulevalta pitkäsoitoltaan. Hän vihjaa yhtyeensä aikovan tehdä laajemmassa mittakaavassa keikkoja vuoden 2009 saavuttua. Keikkaputken päivämäärät julkaistaan lähitulevaisuudessa. Edellisen kerran yhtye esiintyi kaksi päivää sitten, jolloin Obscura musisoi Alankomaissa 14.9. vietetyn Bauken Op Zondag Festivalin keikkalavalla.

“Retribution”-albumin kappaleet:

  1. Humankind
  2. Nothing
  3. Unhinged
  4. None Shall Be Spared
  5. Alone
  6. Hymn to A Nocturnal Visitor
  7. Intoxicated
  8. Exit Life
  9. Sentiment
  10. Sweet Silence
  11. Lack of Compehension

Obscura on:

  • Steffen Kummerer (kitara ja laulu)
  • Christian Muenzner (kitara)
  • Jeroen Thesseling (basso)
  • Hannes Grossmann (rummut)

Bändi kertoo soittavansa teknistä death metallia ja tehneensä sitä vuodesta 2002 lähtien. Yhtyeen perusti Steffen Kummeror ja rumpali Jonas Baumgartl. Obscura kuoriutui underground-piireistä suuren yleisön tietoon vuonna 2006, kun bändi sai kunnian käydä soittamassa Euroopan-kiertueen Suffocationin tukena. Saman vuoden päivinä bändi julkaisi debyyttialbuminsa “Retribution”.

Viime vuoden loppuvaiheilla Obscura oli ehtinyt kokemaan runsaasti vaihtumisia kokoonpanossaan. Kokoonpano vakiintui kuluvan vuoden alussa, kun entinen Necrophagistin kitaristi liittyi bändiin. Viime vuoden loppuvaiheilla yhtyeen rumpaliksi värväytyi myöskin ex-Necrophagistin jäsen, nimittäin Hannes Grossmann. Viime vuoden lopussa myös basisti Jeroen Paul Thesseling liittyi Obscuran miesvahvuuteen. Thesseling on aiemmin uransa aikana luritellut instrumenttiaan Pestilencessä. Kokoonpanon uusiuduttua Obscura päätti lähteä kehittämään musiikillista tyyliään sellaiseksi, että se tarjoaa kuuntelijalle vaikutteita death, thrash ja black metallista.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.