Metallimusiikki.net

Octavia Sperati aloittaa uuden albumin äänittämisen.

  • Julkaistiin sunnuntaina 05.11.2006.
  • Luettu 920 kertaa
  • Bändit:

Norjasta kotoisin oleva metallibändi Octavia Sperati julkaisi 3. päivä marraskuuta nettisivuillaan englanninkielisen tiedotteen, jossa bändi kertoo aloittaneensa uuden albumin äänittämisen. Bändi on jo ehtinyt työstää lähes valmiiksi viisi biisiä, jotka OS:n mukaan kuulostavat mahtavalta. Nyt äänitettyjen biisien joukossa on kaksi kappaletta, jotka on äänitetty ensimmäisen kerran bändin “Guilty”-EP:llä, joka on julkaistu vuonna 2002. Bändi kertoo äänittäneensä ko. kappaleet koska se haluaa antaa niille uuden syntymän…

Octavia Speratin tuleva albumi julkaistaan Candlelight Recordsin kautta. Bändi äänittää tulevaa albumiaan tuottaja Herbrand Larsenin ja Arve Isdalin kanssa, jotka ovat auttaneet bändin debyyttialbumin, nimeltään “Winter Enclosure”, äänittämisessä.

Bändi perustettiin vuonna 2000. Tällä hetkellä Octavia Speratin kokoonpano on: Silje Wergeland (laulu), Trine C. Johansen (basso), Gyri S. Losnegaard (kitarat) ja Bodil Myklebust (kitarat) sekä Tone Midtgaard (kosketinsoittimet)_ ja Ivar Alver (rummut).

Octavia Sperati teki Cradle Of Filth -yhtyeelle tukikeikkoja bändin kiertäessä Iso-Britanniaa viime joulukuussa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.