Metallimusiikki.net

Omnium Gatherum ja Dark Tranquillity yhtyvät Helsingissä.

Dark Tranquillityn miehistö seisoo vaaleansinisen taivaan alla ulkoilmassa. He seisovat aidan vieressä. Vasemma joki tai meri. Miehistöä kuvassa kuusi kappaletta. Osalla pitkät hiukset.Kuvassa Dark Tranquillity<br />Kuva: Peter Herneheim

Kotimainen Omnium Gatherum käy tukemassa ruotsalaista Dark Tranquillitya tulevana sunnuntaina 20. päivä. Yhtyeet esiintyvät yhdessä Tavastia-klubin lavalla Helsingissä. OG:in poppoo on vihjannut, että paikalle vääntäytyvälle yleisölle tarjotaan mahdollisesti harvinaista herkkua, nimittäin tuoreimpia biisejä bändin tulevalta studioalbumilta. Uusi pitkäsoitto on oleva yhtyeen järjestyksessä neljäs. Se on seuraaja viime vuonna julkaistulle “Stuck Here on Snakes Way“ -nimiselle albumille.

Tavastia-klubi on Helsingin ja koko Suomen tunnetuimpia keikkapaikkoja. Sunnuntaina koettava metalli-iltama alkaa siten, että Omnium Gatherum ryhtyy pitämään meteliä kello 21 aikaan ja Dark Tranquillity jatkaa siitä tuntia myöhemmin. Keikan ikäraja on 18 vuotta. Liput ennakkoon 20 euroa ja ovelta 22 €. Klubin portit avautuvat illalla tuntia ennen esiintymisen alkamista ja sulkeutuvat vastaavasti aamun pikkutunneilla.

Dark Tranquillityn ja Omnium Gatherumin yhteiskeikalle voi hankkia sisäänpääsylippuja Tiketin välityksellä, josta ennakkoon hankittava nettivaraus lisää laskun loppusaldoon 0,5 euron varausmaksun.

Suomalainen metallibändi tekee nyt keikkailun ohessa töitä uransa 4. pitkäsoiton parissa. Kiekko ryhdyttiin äänittämään taannoin hämeenlinnalaisen Sound Supreme Studioiden uumenissa tuottaja Janne Saksan kanssa. Kiekkoa äänitetään myös Karhulassa, Kotkan lähellä, Teemu Aallon seurassa SouthEastSoundsin tiloissa. Albumin miksaajana ja masteroijana toimi moniosaaja Dan Swanö — albumihan on tarkoitus viedä Swanön käsiteltäväksi Unisound Studioon Ruotsiin toukokuussa.

Omnium Gatherum poisti viime vuonna riveistään Janne Markkasen. Hänet korvattiin Eerik Purdonilla, joka on tuttu mies Crystal Blazesta ja Amoralistakin.

“Stuck Here on Snakes Way” julkaistiin 2. huhtikuuta 2007 Candlelight Recordsin kautta täällä Euroopan laajoilla mailla. Päivää myöhemmin se ilmestyi Pohjois-Amerikassakin. Se meni oitis ilmestymisensä jälkeen Suomen virallisen albumilistan sijalle n:o 31. Miehistö äänitti levyn marras-joulukuussa 2006 Karhulassa, jossa uuttakin levyä laitetaan läjään, tuottaja T. Aallon kanssa. Kyseinen studionauhoite on ensimmäinen OG-albumi, jossa vokalisti Jukka Pelkonen päästää ääniä ilmoille. Pelkonen liittyi joukkoon toukokuussa 2006.

“Stuck Here on Snakes Way” -albumin kappaleet:

  1. The Snake and the Way
  2. Into Sea
  3. Dysnomia
  4. A-part Of God
  5. Undertaker
  6. Bastard-O
  7. The Third Flame
  8. Truth
  9. Drudgery
  10. In Sane World
  11. Spiritual

Melodista death metallia soittava Dark Tranquillity osoitti maaliskuun loppuhetkillä olevansa mieltynyt suomalaiseen metallimusiikkiin tekemällä cover-version edesmenneen Sentencedin kappaleesta. 31. maaliskuuta julkaistussa uutisessa bändi kertoi käyneensä aikaisemmin saman kuukauden päivinä nauhoittamassa Nacksving-studiossa erään nimeltä mainitsemattoman coverin Sentencedn kappaleesta. Studioreissua kuvattiin videokameralla ja siitä julkaistiin netissä seuraava kooste:

Omnium Gatherum on:

  • Jukka Pelkonen (laulu)
  • Markus Vanhala (kitara)
  • Harri Pikka (kitara)
  • Eerik Purdon (basso)
  • Aapo Koivisto (kosketinsoittimet)
  • Jarmo Pikka (rummut)

Dark Tranquillity on:

  • Mikael Stanne (laulu)
  • Niklas Sundin (kitarat)
  • Martin Henriksson (kitarat)
  • Anders Jivarp (rummut)
  • Michael Nicklasson (basso)
  • Martin Brändström (elektroniikka)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.