Metallimusiikki.net

Opeth Helsingin Kaapelitehtaaseen.

  • Julkaistiin tiistaina 22.07.2008.
  • Luettu 1608 kertaa
  • Bändit:

Opeth-bändin "Watershed"-albumin kansikuva, jossa kahden suuren vihertävän verhon välissä istuu kuin valtaistuimella suurta ikkunaa vasten ihmishahmo, josta näkyy vain musta siluetti. Opethin logo yläosassa ja albumin nimi alaosassa kuvaa keskitettynä vaaOpeth Helsinkiin 15.12.

Ruotsin tunnetuimpiin metallibändeihin kuuluva Opeth operoi ahkerasti Euroopan alueella vuoden loppuun asti. Yhtye tulee esiintymään ympäri mannerta marras- ja joulukuun sisällä. Näillä näkymin bändi käy parin kotimaahansa tähdätyn täsmäiskun ohessa konsertoimassa kerran Suomessakin. Opeth tulee Suomeen 15. joulukuuta, jolloin sen esiintyminen koetaan helsinkiläisen Kaapelitehtaan esiintymislavalla. Kiertueella yhtyettä tukee Cynic ja The Ocean. Ryhmä täydensi keikkasuunnitelmiaan jälleen eilen maanantaina, jolloin tuotiin ilmi rytmiryhmän aikeet esiintyä Espanjassakin kolme kertaa.

Kaapelitehtaan keikka koetaan Merikaapelihallissa. Edellisen kerran Opeth esiintyi Suomessa kolme vuotta sitten, nimittäin syksyllä 2005, jolloin bändi esiintyi kolmena peräkkäisenä iltana Helsingin Tavastialla ja Nosturissa. Klubikeikat myytiin tuohon aikaan loppuun alta aikayksikön.

Opethin esiintymisestä Kaapelitehtaalla nauttiminen maksaa 39 euroa ennakkoon. Ennakkolipunmyynti käynnistyi kuluvan kuukauden alussa Tiketin ja Lippupalvelun toimipisteiden välityksellä. Tapahtumaan ei ole ikärajaa, tosin yli 18-vuotiaille on tarjolla rajattu anniskelualue. Keikka järjestetään yhteistyössä musiikkilehti Suen ja MTV Finlandin kanssa.

Opeth Euroopan-kiertueella:

  • 17. marraskuuta 2008: ABC (Glasgow, Iso-Britannia)
  • 18. marraskuuta 2008: St. Vicars (Dublin, Irlanti)
  • 19. marraskuuta 2008: Academy (Birmingham, Iso-Britannia)
  • 20. marraskuuta 2008: Shepherd’s Bush Empire (Lontoo, Iso-Britannia)
  • 21. marraskuuta 2008: Academy (Bristol, Iso-Britannia)
  • 22. marraskuuta 2008: Rock City (Nottingham, Iso-Britannia)
  • 23. marraskuuta 2008: Academy (Manchester, Iso-Britannia)
  • 25. marraskuuta 2008: Melkweg (Amsterdam, Alankomaat)
  • 26. marraskuuta 2008: AB (Brysseli, Belgia)
  • 27. marraskuuta 2008: Elysee Montmartre (Pariisi, Ranska)
  • 28. marraskuuta 2008: Havanna Cafe (Toulouse, Ranska)
  • 29. marraskuuta 2008: Cafe Antzokia (Bilbao, Espanja)
  • 30. marraskuuta 2008: Heineken Club (Madrid, Espanja)
  • 2. joulukuuta 2008: Razzmattazz (Barcelona, Espanja)
  • 3. joulukuuta 2008: Transbourder (Lyon, Ranska)
  • 4. joulukuuta 2008: Alcatraz (Milano, Italia)
  • 5. joulukuuta 2008: Rosthofflager (Zürich, Sveitsi)
  • 6. joulukuuta 2008: Backstage Werk (München, Saksa)
  • 7. joulukuuta 2008: Arena (Wien, Itävalta)
  • 9. joulukuuta 2008: Longhorn (Stuttgart, Saksa)
  • 10. joulukuuta 2008: Live Music Hall (Köln, Saksa)
  • 11. joulukuuta 2008: Postbahnhof (Berliini, Saksa)
  • 12. joulukuuta 2008: Markthalle (Hampuri, Saksa)
  • 13. joulukuuta 2008: Brew House (Göteborg, Ruotsi)
  • 15. joulukuuta 2008: Kaapelitehdas (Helsinki)
  • 17. joulukuuta 2008: Debaser Medis (Tukholma, Ruotsi)
  • 18. joulukuuta 2008: Debaser Medis (Tukholma, Ruotsi)

Yhtye aikoo lähteä Euroopan-kiertuetta ennen reissuun Yhdysvaltoihin asti, jossa sen keikkaputkea tukee High On Fire. Kiertueen alkupuoliskon aikana lämmittelijänä toimii Nachtmytsium ja jälkimmäisen puoliskon keikkoja lämmittää Baroness-niminen musiikkiryhmä. Keikoilla tullaan kuulemaan Opethin uusintakin musiikkimateriaalia vain muutamia viikkoja sitten ilmestyneeltä studiorykäisyltä. Bändin tuorein albumi on “Watershed“. Se myi Yhdysvalloissa muhkeat 19 000 kappaletta yksinomaan julkaisuviikollaan. Kiekko on seuraaja kolmisen vuotta sitten julkaistulle “Ghost Reveries” -levylle, joka sekin menestyi mainiosti USA:n maaperällä myytyään ensimmäisen viikkonsa aikana 15 000 kopiota Yhdysvalloissa. Sitä edeltänyt “Damnation”-albumi myi ilmestymisviikkonsa sisällä noin 5000 kappaletta.

Kuten Metallimusiikki.net jo aikaisemmin uutisoi, Opethin keulahahmon, Tukholmassa vuonna 1974 syntyneen Mikael Åkerfeldtin, sairastuttua vesirokkoon bändi joutui perumaan kesäkuun lopussa festivaalikeikkoja Ruotsissa ja Norjassa, sekä lopulta myös Belgiassa.

Opeth on:

  • Mikael Åkerfeldt (laulu ja kitarat)
  • Fredrik Åkesson (kitarat)
  • Martin Mendez (basso)
  • Per Wiberg (kosketinsoitin)
  • Martin Axenrot (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.