Metallimusiikki.net

Osasto-A Records esittelee: The Cloudycators.

Mustaharmaa bändikuva The Cloudycators -bändin kokoonpanosta valkoisen taivaan alla.The Cloudycators

The Cloudycatorsin musiikki yhdistää vaikutteita suomalaisesta melankoliasta ja rehellisestä sielunmaisemasta raskaaseen thrash- ja heavymetallin maailmanperintöön. Kun kokonaisuus kompressoidaan vielä jyhkeän amerikkalaisella stadionsoundilla, on kasassa sekoitus, jota voi verrata huolella ja rauhassa kypsytettyyn viiniin, jossa useat erilaiset hienosyiset makuaineet kohtaavat toisensa. Lopputuloksena on hyvin sekoitettu, tasapainoinen, voimakas ja pitkään kielellä viipyvä kokonaisuus. Ja niille jotka harrastavat vähemmän viinejä, voidaan
kertoa, että kyseessä on siis saatanan kova rokkipumppu.

The Cloudycatorsia ajaa eteenpäin loppumaton palo tehdä musiikkia ja helvetin kovia biisejä. Kymmenen vuoden päästä bändi saattaa päättää maailmankiertuettaan kokoelmalevyn julkaisuun, tai varata ryhmäalennuksella paikkoja alkoholistiparantolasta, tai maata kotisohvalla hiplaamassa säkkejään. Matka tästä päivästä tuonne tulevaisuuteen on kuitenkin ollut kaiken sen arvoista, mikäli
soittamisen mielekkyys on yhä tallella.

Välietappina, matkalla kohti tuntematonta, The Cloudycators julkaisi digitaalisen singlen "Animal" 18.6.2012 Osasto-A Recordsin kautta. Biisiin on myös tehty juhlava musiikkivideo, joka julkaistaan singlen yhteydessä. Täysimittaista albumia on lupa odottaa ilmestyväksi loppuvuodesta. Lisätietoja bändistä löytyy sen kotisivuilta osoitteesta www.cloudycators.com.

The Cloudycators on:

  • Junnu Kiiskinen (laulu)
  • Alarik Valamo (kitara)
  • Paavo Pekkonen (kitara)
  • Mika Pusa (basso)
  • Kimmo Toivonen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.