Metallimusiikki.net

Pain kertoo pahoinpitelystä.

  • Julkaistiin maanantaina 25.02.2008.
  • Luettu 1540 kertaa
  • Bändit:

Metallimusiikki.net kertoi eilen sunnuntaina viime perjantaina tapahtuneesta pahoinpitelystä, jossa Pain -bändin perustaja ja keulahahmo Peter Tägtgren (kitarat ja laulu), Johan Husgafvel (basso) ja David Wallin (rummut) piestiin huolellisesti Saksan Leipzigissä. Nyt yhtyeen keikkarumpalina toimiva Wallin on paljastanut tarkempia tietoja mukiloinnista. Yhtye julkaisi hiljattain blogissaan tuoreita valokuvia murjomisesta koituneista vahingoista:

Yhtye joutui perumaan lupaamansa keikan tälle illalle, sillä miehistö ei fyysisesti ole kykeneväinen soittamaan musiikkia tällä hetkellä. Tarkempia tietoja mahdollisesti muista peruuntumisista uutisoidaan tuonnempana.

Rumpali Wallin kertoi, että yhtyeen jäsenet saapuivat hiljattain Leipzigin kaupunkiin, jossa kolme bändin jäsentä päätti viettää vapaa-aikaansa baareissa. Sen jälkeen kun baari-ilta oli päättymässä, kolmikko suuntasi kadulle etsimään taksia, joka voisi viedä heidät takaisin keikkabussiin nukkumaan. Odottamatta kolme tuntematonta henkilöä päätti piestä muusikot. Muukalaiset hyökkäsivät heidän kimppuunsa takaapäin. Yksi heistä iski Wallinia viinipullolla päähän. Onneksi eräs paikallinen henkilö sattui tunnistamaan Tägtgrenin ja muut Painin jäsenet ja sai vietyä heidät autoonsa — sankari kiidätti hevihemmot sairaalaan tikattavaksi. Peter Tägtgrenin silmäkulma murjottiin rikki ja hänelle ommeltiin 10 tikkiä poskeen. Rumpalilla itsellään on aivotärähdys, kahdeksan tikkiä päässä ja lasinpalasia kourissaan. Johanilla on rikkinäinen nenä ja vartalo täynnä mustelmia. Näiden vammojen johdosta Pain joutui perumaan lupaamansa live-esiintymisen.

Tänään iltapäivällä julkaisemassaan lausunnossa bändi kertoo saaneensa runsaasti positiivista palautetta Internetin välityksellä tultuaan piestyksi. Nyt yhtye kiirehtii kommentoimaan, ettei tässä ole missään nimessä syyttäminen Saksaa. Tällaisia väkivaltaisia moukkia löytyy muistakin maista. Bändin jäsenet kertovat olleensa väärässä paikassa väärään aikaan. Pahoinpidellyksi joutuneet miehet eivät harjoittaneet verbaalista kommunikointia hyökkääjien kanssa, joten he eivät osaa sanoa olivatko kyseessä saksalaiset “raggarit”. Tällä hetkellä he ovat tyytyväisiä jo siitä, että he voivat jatkaa kiertueensa toteuttamista.

Pain on:

  • Alla Fedynitch (basso)
  • Reidar “Horgh” Horghagen (rummut)
  • Mathias Kamijo (kitara)
  • Yngve “Saroth” Liljebäck (basso)
  • Andrea Odendahl (kitara)
  • David Wallin (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.