Metallimusiikki.net

Pain sopimukseen Roadrunner Recordsin kanssa.

  • Julkaistiin torstaina 01.02.2007.
  • Luettu 1864 kertaa
  • Bändit:

Pain-bändin keulahahmo valkoista taustaa vasten. Miehellä valkoinen paita ja solmio, pitkät hiukset ja mustat aurinkolasit.Ruotsalainen Pain -yhtye, jonka johdossa on Hypocrisy-bändin Peter Tägtgren, on solminut sopimuksen Roadrunner Recordsin kanssa. Tägtgren tunnetaan parhaiten ahkerasti keikkailevan Hypocrisy-yhtyeen kitaristina ja keulahahmona, mutta hän on kunnostautunut myös tuottajana ja on tehnyt töitä mm. sellaisille bändeille kuin Celtic Frost, Immortal, Destruction, Dimmu Borgir, Dark Funeral ja Marduk. Mies on ehtinyt uransa aikana esiintyä myös useissa ruotsalaisissa elokuvissa, kuten “Sleepwalker”, “Nolltolerans” ja “Exit”.

Vuonna 1996 Tukholmassa perustettu Pain-bändi solmi levytyssopimuksen ensimmäisen kerran vuonna 1999 Universalin (Stockholm Records) kanssa.

Bändin debyyttialbumi Roadrunnerille tulee olemaan Pain-bändin viides täyspitkä julkaisu. Albumilla ei ole vielä nimeä, mutta sen kerrotaan olevan musiikillisesti raskaampaa ja massiivisempaa kuin yhtyeen aikaisempi materiaali.

Painin tällä hetkellä tuorein albumi on “Dancing with the Dead”, joka julkaistiin marraskuussa 2005.

“Dancing with the Dead” -albumin kappaleet:

  1. Don’t Count Me Out
  2. Same Old Song
  3. Nothing
  4. The Tables Have Turned
  5. Not Afraid to Die
  6. Dancing with the Dead
  7. Tear It Up
  8. Bye/Die
  9. My Misery
  10. A Good Day to Die
  11. Stay Away
  12. The Third Wave

Pain on:

  • Peter Tägtgren (laulu)
  • Alla Fedynitch (basso)
  • Andrea Odendahl (kitara)
  • David Wallin (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 0 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.