Ruotsalainen Peter Tägtgrenin luotsaama Pain paljasti eilisen puolella uuden kansitaiteen, jota se tulee käyttämään “You Only Live Twice” -albumillaan. Yhtyeen uran seitsemäs kokopitkä levy ilmestyy 3. kesäkuuta Nuclear Blast Recordsin kautta. Se on industrial metallia sisältävä levy, johon tuottajanakin toimiva Tägtgren halusi sekoittaa niitä tyylejä, joita Tim Burtonin Painajainen ennen joulua -elokuva ja Liisa Ihmemaassa -tarina sisältävät. Albumin kansitaiteeseen sullottiin bändin maskotti, Painhead. Tägtgrenin mukaan maskottia aiotaan käyttää live-esiintymisissäkin, sillä se on kuten Iron Maidenin Eddie-monsteri.
Painin uran seitsemäs albumi sai nimensä siitä, kun Peter Tägtgren pähkäili minkälaista olisi jos voisi saada toisen mahdollisuuden? Muusikko miettii, eikö kahdesti eläminen olisi jotain sellaista, johon ryhdyttäisiin. Nimi ei viittaa James Bond -elokuvaan, vaan tyytymättömyyteen sitä kohtaan, jota henkilöllä jo on. KaaosTV:lle antamassaan haastattelussa Tägtgren kertoi albumin musiikillisen tyylin olevan edeltäjiään monipuolisempi, raskaampi ja synkempi.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin pain. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.