Metallimusiikki.net

Paradise Lost: Nick Holmes vakavasti sairas.

  • Julkaistiin sunnuntaina 09.12.2007.
  • Luettu 1168 kertaa
  • Bändit:

Mustavalkoinen promokuva Paradise Lost -bändin jäsenistä, jotka seisovat tiiviisti yhdessä. Miehillä yllään mustat vaatteet. Kuvassa neljä miestä, joista kahdella pitkät hiukset.Vuodesta 1987

Brittibändi ja goottimetallin esi-isä Paradise Lost joutuu murheellisesti perumaan lupaamansa konsertin Kreikan Thessalonikissa, sillä bändin laulaja Nick Holmes on tällä hetkellä vakavasti sairas. Miehen terveydentila estää esiintymisen. Kahden lääkärin bändi uutisoi tutkineen hänet eilen kun Paradise Lostin joukkue laskeutui Kreikan maaperälle. Molemmat lääkärit totesivat, ettei esiintyminen ole järkevä päätös, sillä se voi aiheuttaa Holmesin elimistöön korjaamattomia vaurioita. Nick sekä bändin muutkin jäsenet toteavat olevansa ärsyyntyneitä tästä tilanteesta ja ovat äärimmäisen pahoillaan joutuessaan tuottamaan pettymyksen kaikille niille faneille, jotka ehtivät hankkimaan piletit Thessalonikin keikkaa varten.

Bändi uutisoi aikovansa kertoa Nickin terveydentilasta lisätietoja lähiaikoina ja toivookin sillä välin faniensa pitävän peukkuja pystyssä, että Nick paranisi mahdollisimman pian. Paradise Lostin on tarkoitus tukea suomalaista HIM-yhtyettä Euroopan-kiertueella helmi-maaliskuussa 2008. Kadonneen paratiisin pojat tulevat käyttämään keikkaputkea kyytipoikana uuden “In Requiem” -albuminsa sanoman levittämisessä. Kiertue osuu samaan saumaan kuin PL:n ura täyttää 20 vuotta.

“In Requiem” -albumista painettiin normaalin version lisäksi kohtalaisen rajoitettu 25 000 kopion digipak-versio. Levystä painettiin myös rajoitettu 2000 kappaleen vinyylipaketti, joka sisältää normaalin soittolistan lisäksi kappaleet “Missing”, “Silent in Heart” ja B-puolena värssyn “Godless”. Lisäksi vinyylin mukana tulee CD-versio albumista ja bändijuliste.

Bändiltä ilmestyi “Over The Madness — A Diran Noubar Film“ -dokumenttielokuva 26. marraskuuta Century Media Recordsin julkaisemana. Se on ensimmäinen kattava ja hyvin henkilökohtaiseksi luonnehdittu dokumentti Paradise Lostin ja goottimetalliskenen olemassaolosta. Kyseessä on tupla-DVD. Filmin maailmanensi-ilta järjestettiin Cannes Film Festivalin toukokuussa 2007 järjestetyssä Market-tapahtumassa. Sen jälkeen dokumenttia näytettiin myös Saksan Leipzigissä, jossa vietettiin Wave-Gotik-Festival -tapahtumaa saman kuukauden aikana.

“In Requiem” -albumin kappaleet:

  1. Never for the Damned
  2. Ash & Debris
  3. The Enemy
  4. Praise Lamented Shade
  5. Requiem
  6. Unreachable
  7. Prelude to Descent
  8. Fallen Children
  9. Beneath Black Skies
  10. Sedative God
  11. Your own Reality
  12. Missing
  13. Silent in Heart
  14. Sons of Perdition

Paradise Lost on:

  • Nick Holmes (laulu)
  • Greg Mackintosh (kitara)
  • Aaron Aedy (rytmikitara)
  • Steve Edmondson (basso)
  • Jeff Singer (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.