Metallimusiikki.net

Parkway Drive: "Atlas"

  • Julkaistiin maanantaina 24.09.2012.
  • Luettu 1282 kertaa
  • Bändit:

Musta tausta, jota vasten planeetta harmaasävyisenä ja puoliksi pimeyden peittämä.Julkaistaan 30.10.2012

Metalcorea soittava Parkway Drive tuo neljännen studioalbuminsa ihmisten ilmoille lokakuun viimeisinä päivinä Epitaph Recordsin tuella. Siltä lohkaistiin aikaisemmin syyskuussa ensimmäiseksi singleksi "Dark Days", johon on myös kuvattu musiikkivideo. Australialaisyhtyeen viimeisin äänite taltioitiin Yhdysvaltojen Kaliforniassa. Lopputulos on 46 minuutin mittainen seuraaja parin vuoden takaiselle "Deep Blue" -pitkäsoitolle. "Atlas" ilmestyy bändin kotiseudulla 26.10., Yhdysvalloissa 30.10. ja Euroopan markkinoilla 29. lokakuuta. Luomuksen erikoispainos sisältää DVD-levyn "Home is for the Heartless", joka kertoo Parkway Driven seikkailuista eri puolilla maailmaa, kuten Kolumbiassa, Kiinassa ja Intiassa.

Metalliryhmä pitää "Atlas"-albumin materiaalia suoraviivaisimpana ja ajoittain odottamattomanakin, sillä se kyntää yhtyeelle ominaisen tavaramerkkisoundin lisäksi muitakin musiikillisia mantuja. Tuottaja Matt Hyden seurassa äänitetty "Atlas" tarjoaa hardcoren ja metallimusiikin faneille raivokkaita, melodisia, raskaita ja riffipitoisia hetkiä. Vokalisti Winston McCallin mukaan tämä albumi ei tarkoita Parkway Driven vanhan tyylin hävittämistä, vaan sen päälle uudenlaisen mätön rakentamista. Albumin nimi juontuu siitä, että bändi on viimeisen vuoden aikana päässyt kiertämään planeettaa ja siinä sivussa leikitellyt albumin materiaalilla ja idealla siitä, että jokin mytologinen jättiläinen kantaa maailman painoa olkapäillään.

"Atlas"-albumin kappaleet:

  1. Sparks
  2. Old Ghosts / New Regrets
  3. Dream Run
  4. Wild Eyes
  5. Dark Days
  6. The River
  7. Swing
  8. The Slow Surrender
  9. Atlas
  10. Sleight Of Hand
  11. Snake Oil And Holy Water
  12. Blue And The Grey

Parkway Drive on:

  • Winston McCall (laulu)
  • Luke "Pig" Kilpatrick (kitara)
  • Jeff Ling (kitara)
  • Jia "Pie" O’Connor (basso)
  • Ben Gordon (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.