Paul Di'Anno lienee huijannut 53 000 euron edestä tukiaisia.
- Julkaistiin lauantaina 12.02.2011.
- Luettu 1834 kertaa
- Bändit: iron maiden
52-vuotias brittilaulaja Paul Andrews, jonka hevimusiikin maailma tuntee paremmin taiteilijanimellä Paul Di’Anno, on vaarassa joutua lukemaan tiilenpäitä rahapetoksen vuoksi. Entinen Iron Maiden -vokalisti on vuosien aikana väittänyt kärsivänsä hermosärystä selkäruodossaan ja siihen vedoten hän on saanut yhteiskunnalta tukiaisia yli 53 000 euroa vastaavan summan. Veronmaksajain rahoilla vuosien 2002–2008 aikana kaikenlaisia etuuksia hankkinut Di’Anno on joutunut raastupaan puimaan näitä häneen kohdistuvia syytöksiä. Brittilehti Telegraphin julkaiseman uutisen mukaan nyt kaljupäisenä ja leukaparralla, kävelykepilläkin, varustettu mies saapui oikeuden eteen torstaina 10. helmikuuta. Häntä syytetään petoksesta. Oikeudessa miestä kehotettiin varautumaan vankeustuomioon kun hän on myöntänyt syyllistyneensä kahdeksankertaiseen petokseen.
Brittioikeudessa tuomarin virkaa toimittava Andrew Barnett lausui Paul Di’Annolle seuraavaa: You have got the sense and courage to plead guilty to these matters, but you have to understand that they are very serious. Although all sentence options will be open, you should prepare yourself for a prison sentence — and an immediate one at that.
Paul Di’Annon rahan petkuttamista ryhdyttiin epäilemään siinä vaiheessa kun nimetön lähde vihjasi viranomaisia eräästä YouTube-videosta, jossa muusikko nähdään energisesti esiintymässä yleisön edessä keikkalavalla. Videotallenne on vuodelta 2006. Näin ollen viranomaiset nostivat muusikkoa vastaan syytteet, joilla karhutaan 53 776 euron edestä saatavia. Summa muodostuu yhteiskunnan antamista tuista, kuten taksilipuista, joita mies haki vedoten iskiakseen.
Tuomari tiedotti torstaina aikovansa esittää tuomiosta kertovan lausunnon 11. maaliskuuta. Toistaiseksi Di’Anno on takuita vastaan vapaalla jalalla. Oikeudenistuntoa seuranneet toimittajat eivät saaneet mieheltä kommenttia tähän asiaan.
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin iron maiden. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.