Rahapelaamisesta pitävät metallin suuruudet
Moni kivijalkakasino ja live kasino tarjoaa rahapelaamista kaikelle kansalle, eikä mistään tietystä kansanryhmästä voida automaattisesti sanoa, että juuri siihen kuuluvat olisivat erityisesti kovia pelaajia. Siksipä myös metallimusiikin kovat tekijät ja kärkimiehet ovat kertoneet olevansa intohimoisia rahapelaajia.
Lemmy — kolikkopelien kingi
Kuuluisin näistä metallimusan nimistä oli viisi vuotta sitten kuollut Lemmy Kilmister, paremmin tunnettu vain nimellä Lemmy. Kilmister oli ennen kaikkea luotsaamansa Motörhead-yhtyeen nokkamies, basisti ja laulaja. Lemmy perusti Motörheadin vuonna 1975, jouduttuaan erimielisyyksiin edellisen yhtyeensä Hawkwindin kanssa. Tähän mennessä Kilmister oli jo ehtinyt soittaa useissa bändeissä ja olla muun muassa itsensä Jimi Hendrixin roudarina.
Dokumenttielokuva Lemmy valaisee hiukan Kilmisterin rahapeli-innostusta ja siinä selviää, että Lemmyä ei koskaan kiinnostanut esimerkiksi blackjackit, ruletit, baccaratit, texas hold’emit ja muut kasinoiden perustavanlaatuiset pöytä- ja korttipelit. Sen sijaan Lemmy viihtyi vuodesta ja päivästä toiseen slottien eli kolikkopelien äärellä. Livekasinolla Lemmy ei myöskään pelannut, vaan hän pyrki saamaan mukavia voittoja keikkareissuillaan fyysisten kolikkopelien avulla. Dokumenttielokuvasta selviää myös, että Lemmyn kantakapakka Rainbow Bar & Grill oli myös hyvä pelipaikka, sillä baarin sisällä oli useita kolikkopelejä, joiden ääressä Lemmy Kilmister vietti tunteja ja tunteja. Vahva huhu kertoo myös, että Lemmy kyseli baarin asiakkailta kolikoita, jotta voisi jatkaa pelaamistaan poistumatta slottien ympäriltä.
Lemmy oli joka tapauksessa metallimusiikin legenda, jolla hurjin vapaa-ajan viettotapa viimeisimpinä vuosinaan oli todellakin rahapelit. Vaikka mies tunnettiin alkoholin ja muiden päihteiden suurkuluttajana, vaikuttaa siltä että kolikkopelit ainakin pitivät miehen vuodesta toiseen suhteellisen aloillaan. Toki kolikkopelien pelaamisen ohessa saattoi mennä muutama viskikola, mutta varsinaiseksi bailueläimeksi ei Lemmystä pitkään aikaan ollut. Ja miksi olisi tarvinnutkaan – pelaaminen voi olla hauskaa ja rauhoittavaa. Kova keikkailija varmasti tarvitsi sellaista vapaa-ajan viettoa.
Anthraxin Scott Ian — lähes ammattilainen pokerin pelaaja
Scott Ian on legendaarisen thrash metal -yhtyeen, Anthraxin perustajajäsen. Scott Ian on Anthraxin ohella myös vaikuttanut monissa sivuprojekteissa, joista kuuluisin lienee crossover/hardcore/metal -yhtye S.O.D. – Stormtroopers of Death. Kitaristi on intohimoinen punkin kuuntelija, mutta onpa mies nähty yhtyeensä kanssa myös tekemässä Public Enemy -rapyhtyeen kanssa yhteistyötä.
Scott Ianin vapaa-ajan intohimoihin kuuluu puolestaan pokeri. Scott Ian pohti taannoin hakeutuvansa ja tulevansa ammattimaiseksi pokerin pelaajaksi, sillä niin kova juttu pelin pelaaminen on thrash metal -kitaristille.
Tavallisen pokerin pelaaminen livenä muita vastaan ei ollut kuitenkaan helposti yhteen sovitettava asia ahkeran keikkailun ja studioelämän kanssa, joista Anthrax on tunnettu. Siksi verkossa pelaaminen ja moni korttipelejä sisältävä live kasino tulikin kuin taivaan lahjana Scott Ianille, joka pystyi luppoaikanaan harjoittamaan tätä toista osaamistaan riippumatta siitä, missä maailman kolkassa hän kulloinkin oli.
Musiikkilehdet pitivät alkujaan Scott Ianin pokeri-innostusta huvittavana, mutta vuonna 2016 hymy hyytyi, kun kitaristi voitti VH1 Rock & Roll Celebrity -pokeriturnauksen komeasti. Tämän jälkeen musiikkilehdet ja muut lehdet ovat vakavoituneet aiheen ympärillä ja näinpä kitaristista on tullut puoliksi ammattilainen pokerissa, koska toinen puoli ajasta menee edelleen ahkerasti kiertävän Anthraxin kanssa.
Vaihtoehtolevyjen äänittäjä pokerin parissa
Vaikka äänittäjä/tuottaja/muusikko Steve Albini ei suoraan yhdistykään pelkästään metallimusiikkiin, on miehen kontolla kuitenkin lukuisia raskaampaan ja kovaääniseen musiikkiin yhdistettäviä levyjä diskografiassaan. Kuuluisin näistä on Nirvanan In Utero.
Albinilla on myös intohimo pokeriin ja hän on tuttu kasvo World Series of Poker Senior -turnauksissa. Albini pelaa muun muassa No Limit Texas hold’ em -pokeria, mutta ei ole rajoittunut pelkästään siihen.
Tämä harrastus on mielenkiintoinen vastapaino vuoden aikana kymmenien levyjen äänittämiselle. Live kasino ei ole kuitenkaan Albinin juttu. Albinilla pokerin pelaaminen fyysisesti onnistuu helpommin, sillä hän työskentelee usein omassa studiossaan Chicagossa, eikä kierrä maailmaa kuin monet muut muusikot.