Metallimusiikki.net

Pitchblack: uutta musiikkia netissä.

  • Julkaistiin lauantaina 19.05.2007.
  • Luettu 917 kertaa
  • Bändit:

Pitchblack-bändin neljä miestä seisoo rivissä matalakattoisen huoneen suuaukon edessä. Heistä jokaisella mustat vaatteet yllään. Kolmella neljästä hihattomat paidat, neljännellä t-paita.Biisejä debyyttialbumilta

Tanskalainen melodista death metallia rykivä Pitchblack on julkaissut pari uutta biisiä netissä. Kappaleet kuullaan yhtyeen tulevalla “Designed to Dislike” -albumilla, jonka julkaisuhetkeksi kaavaillaan kuluvan kuukauden 28. päivää. Pitkäsoitto ilmestyy Limited Access Recordsin liukuhihnalta.

Bändi laittoi MySpace-sivuilleen kuunneltavaksi uudet kappaleet “Angelized” ja “Patient X”.

“Designed to Dislike” -albumin kappaleet:

  1. Tongue in the tail
  2. Black holocaust
  3. Anti Society Clan
  4. Angelized
  5. A new era
  6. Queen of all kings
  7. Patient X
  8. Satanic Majesty
  9. Encaged
  10. Heart of Darknes

Albumin tuotti Cornerstonen Steen Mogensen, joka kuului ennen vanhaan myös Royal Hunt -nimisen orkesterin riveihin.

Pitchblack, joka perustettiin vuonna 2002, on julkaissut uransa aikana kaksi demokasettia:

  1. 2003: “No Sympathy Left”
  2. 2004: “PitchBlack Promo 2004”

Yhtye vahvistettiin saapuvaksi Fuck The Commerce X -festivaaliin, jota vietetään aikavälillä 17.–19. kuluvaa kuukautta Saksan Neidenissä.

Pitchblack on:

  • Schou (rummut ja taustalaulu)
  • Danihjel (laulu)
  • Dag (basso)
  • Trold (rytmikitara)
  • Pede (kitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.