Metalliryhmä Poisonblack laittoi kotisivuilleen ja levy-yhtiönsä Hype Recordsin YouTube-kanavalle kuunneltavaksi singlen. Single on “Mercury Falling” ja se edustaa bändin viidennen pitkäsoiton musiikkityyliä. Julkaisemassaan tiedotteessa Poisonblack kertoo uransa viidennen albumin julkaistavan täällä Suomessa 27. huhtikuuta. Bändin mukaan tämä Ville Laihialan luotsaama bändi on “Drive”-albumillaan saavuttanut tämänhetkisen uransa lakipisteen. Levy äänitettiin Tanskassa Tue Madsenin kanssa. Lopputulos on edeltäjiään suoraviivaisempi ja napakampi.
Rumpali Tarmo Kanerva lausuu levystä seuraavaa: Fiilis uudesta levystä on positiivisen odottavainen. Lähdimme hakemaan mahdollisimman orgaanista soundia, jossa soittajien henki on läsnä ja omasta mielestämme onnistuimmekin siinä erinomaisesti. Muutenkin tuntuu, että palaset bändin sisällä ovat loksahtaneet kohdalleen ja meille ominaisin tyyli tehdä musiikkia löytynyt.
“Mercury Falling” on albumin johtosingle. Se ilmestyi digitaalisesti ja sen edustama tyyli on bändin mukaan hyvä esimerkki rokkaavasta otteesta, jota “Drive”-levyllä kuullaan. Bändiä kuullaan kevään ja kesän mittaan myös keikkalavoilla. Yhtye nähdään seuraavan kerran yleisön edessä 25.3. Helsingin DOMissa ja toukokuussa Kokkolan The Rockissa. Kiertueaikataulua täydennetään vielä. Toistaiseksi Poisonblackin Suomen-kiertue sisältää kourallisen keikkoja. Myöhemmin bändi soittaa Englannin suurimassa hevifestivaalissa, Bloodstockissa.
“Drive” on laitettu ennakkotilattavaksi Levykauppa Äxään. Samasta kaupasta löytyy myös Poisonblackin “A Dead Heavy Day”, “Escapexstacy”, “Lust Stained Despair” ja “Of Rust and Bones”.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin poisonblack. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.