Metallimusiikki.net

Poisonblack Virgin Oilissa 29.11.2008.

  • Julkaistiin perjantaina 05.12.2008.
  • Luettu 1916 kertaa
  • Bändit:

Poisonblackin jäseniä soittaa instrumenttejaan. Vasemmalla basisti, keskimmäisenä rumpali patterinsa ympäröimänä ja oikeassa laidassa viipale kosketinsoittajaa.Kuvat: Jouni Kautto

Tapasin Poisonblackin laulajan, leppoisasti Oulun murteellä haastelevan Ville Laihialan, helsinkiläisen keikkapaikka Virgin Oilin takahuoneen uumenissa leopardikuosisiin tuoleihin uppoutuneina. Saavuin jututtamaan Laihialaa hieman ennen varsinaista keikkaa. Bändi oli tehnyt juuri soundchekin. Tässä tuoreimmat kuulumiset Poisonblackin nykyhetken tilanteesta.

Yhtyeen laulajalla on sangen pitkä ja menestyksekäs menneisyys Sentenced-yhtyeessä, joten aluksi utelin, onko bändistä jääny jotain perintöä Poisonblackiin. Laihiala kieltää mitään perintöä olevan, ja kertookin Poisonblackin lähtevän suorastaan aivan eri lähtökohdista, sillä muun muassa kitaraosuudet ovat paljon melodisempia, ja sanoitukset enemmän mustaa huumoria sisältävää. Eli aivan puhtaalta pöydältä. Hän myöntää tietenkin saaneen arvokasta soittokokemusta Sentencedistä, koska tämä kuuluu kuitenkin samaan musiikkigenreen.

Ensimmäisellä Poisonblack-levyllä oli laulajana Charon-yhtyeen J.P. Leppäluoto, mutta siitä eteenpäin Ville Laihiala. Ville kertoo olleensa aina enemmän kitaristi, kuin laulaja, ja vain ajautuneensa bändin laulajaksi. Hän kertoo myös, että yhtyeessä on aikaisemmin kokeiltu useampaakin laulajaa, mutta he eivät ole vain sopineet bändin musiikkiin.

Biisintekoprosessista kysellessäni Laihiala kertoo musiikin tulevan aina ensin. Ainoastaan harvoissa tapauksissa ovat sanat tulleet ensimmäisinä. Hän sanoo saavansa sanoituksiin innoitukset sävellyksen tunnelmasta. Olen myös kuullut, että sanoitukset tulevat syvältä sielusta, joten pyysin Villeä vähän valottamaan tätä.
Hän kertoo olevansa jonkin verran itsekeskeinen, tehtyään jo kolmen levyn sanoitukset vain omista mielentiloistaan ja tuntemuksistaan. Sanoitus voi olla pitkäkin projekti, jos yrittää tehdä hieman tyypillistä meininkiä vakavampiluontoisempaa sanoitusta. Uuden levyn sanoitukset käsittelevät sellaisia asioita, joita Ville on joutunut viime aikoina kohtaamaan. Salaperäisesti ilmaisten asiat joista hän on joutunut ottamaan vastuuta, mitä se sitten tarkoittaakin. Kyselin myös, tuntuuko olo revityltä sen jälkeen kun levy on kaupoissa, ja tekstit kaikkien kuultavina. Siihen hän tuumi, että ei tunne oleaan ankeaksi, koska jokainen kuulija kuitenkin tulkitsee bändin laulut omalla tavallaan.

Vuonna 2006 bändillä oli laaja kiertue Euroopassa Lacuna Coilin kanssa. Ville kertoi tuon kiertueen olleen “7 viikon helvetti”. Rundin vastoinkäymisiin kuului muun muassa pakettiauton hajoaminen ja muutenkin kiertue oli kuulemma ollut niin rankka, että mies oli Suomeen palatessa jopa harkinnut pillien pussiin lyömistä! Positiivista rasittavassa rundissa oli kuitenkin se, että bändin jäsenet hitsautuivat hyvin yhteen.

Bändillä on muutenkin ollut tänä vuonna todella paljon keikkoja Euroopan. Tällä kertaa Ville kertoo kiertueen olevan aivan toisenlainen. Kuljetukset ovat järjestetyt hyvin, kuten myös kaikki järjestelyt keikkapaikoilla. Kaikki esiintymiset ovat kuulemma hoituneet markkinointiyhtiön kautta. Manageria bändillä ei ole, koska hänelle annettiin kenkää erimielisyyksien takia.

Kyselyyn, kuinka korkealle Poisonblack rankkaa itsensä Suomen metalliskenessä, saa hyvin suomalaisen ja maanläheisen vastauksen: Emme halua verrata itseämme, koska Suomessa on niin paljon heitä parempia bändejä, jotka ovat ansainneet kuuluisuutensa. Hän myöntää kuitenkin bändin olevan tällä tiellä, matkalla voittoon.

Poisonblackin uusin levy, “A Dead Heavy Day“, on ollut Suomen virallisella soitttolistalla peräti kuudentena. Utelinkin laulaja-kitaristilta, viekö kyseinen sijoitus jollain lailla yhtyeen katu-uskottavuutta yhtyeen noustaessa päätään underground-tasolta kohti suurempaa kuuntelijakuntaa, ja että haluaako bändi olla kaupallisesti menestyvä. Villen mukaan suosio ei sulje pois bändin uskottavuutta, vaan katu-uskottavuus lähtee siitä ensimmäisestä soinnusta, jonka hän uudelle levylle tekee.

Kuulen, että bändi soittaa aina taitojensa äärirajoilla, mutta harjoittelee biisinsä etukäteen niin hyvin, ettei studiossa mene aikaa hukkaan. Uusinta albumia bändi teki neljän viikon ajan. Studiossa keskityttiin vain lähinnä soundien ruuvaamiseen, eikä aikaa tarvinnut enää käyttää sovitusten tekoon yms.! Bändi ei myöskään tunnustaudu kovinkaan perfektionisteiksi studiossa. “A Dead Heavy Day” -levy on äänitetty Oulussa yhtyeen kotikonnuilla. Sinne kuulemma onkin kiertueella kova ikävä juuri aikaisemmin tilitetystä kiertue-elämän puuduttavuudesta johtuen.

Yhtye ei ole vielä käynyt esiintymässä Helsingin Tuskassa, mutta toivoo sille suotavan esiintyminen siellä ensi vuodeksi.

Nokkaunille ennen keikkaa siirtyvä Laihiala lähetti Metallimusiikki.netin lukijoille sellaisen toivomuksen, että yhtyeen musiikista pitävät fanit saisivat kansoittaa Poisonblackin keikkapaikat sankoin joukoin.

Poisonblack on:

  • Ville Laihiala (laulu ja kitara)
  • Janne Markus (kitara)
  • Marco Sneck (kosketinsoittimet)
  • Antti Remes (basso)
  • Tarmo Kanerva (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Jouni Kautto julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.