Metallimusiikki.net

Prejudice albumin kimpussa.

  • Julkaistiin sunnuntaina 22.07.2007.
  • Luettu 608 kertaa
  • Bändit:

Prejudice-yhtyeen logo vaalealla värillä mustaa taustaa vasten. Logon kirjaimet muistuttavat hieman salamaniskua muodoiltaan.Metallia vuodesta 1993

Belgialainen dm-yhtye Prejudice uutisoi nettisivuillaan pari päivää sitten, että ryhmä on palannut hollantilaisen Excess-studion syövereihin, jossa se äänittää uransa järjestyksessä neljättä albumiaan. Kiekkohan on tarkoitus pistää päiville myöhemmin kuluvan vuoden aikana kreikkalaisen Sleaszy Rider Recordsin kautta. Bändi kertoo rumpali Chris Pietten ja laulaja Erikin äänittäneen tällä viikolla kaikki uuden pitkäsoiton lauluosuudet. Viikonlopun aikana Prejudice aikoo saada bassokuviot purkitettua.

Bändi arvelee, että vokalisti Chris saa hoitaa tulevan albumin miksaustyöt. Tästä aiheesta on luvassa tarkempia tietoja lähitulevaisuudessa.

Bändi kääntää samalla niskat nurin niiltä huhuilta, joiden mukaan Erik olisi päättänyt erota ryhmästä. Näinhän ei ole, vaikka live-esiintymisissä onkin näkynyt kaksi laulajaa. Prejudice on aina halunnut käyttää kahden laulajan ulosantia — tämä toive on nyt toteutunut.

Prejudicen uudelleenjulkaisut sen vuonna 1996 julkaisemastaan “Broken Promises” -albumista (bonusmateriaalina bändin demo), vuonna 2001 ilmestyneestä “Reality”-levystä (tästä tehtiin uusi miksaus) ja vuonna 2004 julkaisemastaan “Domination of Chaos” -albumista, on jouduttu lykkäämään. Sleaszy Rider Records aikoo kuitenkin julkaista kiekoista uudet versiot vielä tämän vuoden aikana. Tuoreimmasta albumista tehty uusi julkaisuversio on remasteroitu.

“Domination of Chaos” -albumin kappaleet:

  1. Suffer
  2. Unobtrusive hatebreed
  3. Undecided
  4. Obsolete
  5. Destructive soul
  6. Convicted
  7. Resolved
  8. Remains

Bändin debyyttialbumi, “Broken Promises”, julkaistiin vuonna 1997.

Yhtyeen edellinen rumpali, Frank Vangeneugden, erosi ryhmästä viime vuonna liittyen henkilökohtaisiin syihin. Mies halusi jatkaa työelämään liittyvän uransa kehittämistä. Hän soitti rumpuja Prejudicen joukoissa vuosikymmenen ajan. Kuukautta myöhemmin bändiin värvättiin uudeksi rumpaliksi Christophe Piette, tosin hän oli alun alkaen vain sessiomuusikko. Heinäkuussa 2006 basisti George päätti erota bändistä. Basistin eroamispäätökseen vaikutti musiikilliset erimielisyydet. Näihin aikoihin äskettäin värvätystä rumpalista tehtiin vakituinen pellinpaukuttaja. Vaikka yhtye koki muutoksia miehistössään, se kykeni luomaan uutta musiikkimateriaalia neljättä studioalbumiaan varten.

Prejudice on:

  • Def (kitarat ja taustalaulu)
  • Erik (laulu)
  • Tuni (kitarat)
  • Christophe (rummut)
  • Chris (laulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.