Metallimusiikki.net

Prey: "Knights of the Revolution".

  • Levyarvostelu julkaistiin lauantaina 06.06.2009.
  • Luettu 2505 kertaa
  • Bändit:

Valkoista taustaa vasten punainen ympyrä, jossa tummanharmaat siivet ja niiden välissä jonkinlainen piikikäs symboli. Kuvan yläosassa Preyn logo punaisella värillä. Kuvan alaosassa pienellä präntillä ja kaunokirjoituksella kirjoitettuna albumin nimi.Julkaistiin 27.5.2009

Perinteisempää melodista power metallia soittava ruotsalaisbändi Prey on julkaissut uuden kokopitkän albumin 27. toukokuuta. GMR Music Groupin kautta julkaistu “Knights of the Revolution” sisältää kymmenen uutta kappaletta metallikansan kuultavaksi.

Levy läjähtää soimaan ja nimikkokappale “Knights of the Revolution” sykähdyttää hienosti alkavilla kitarariffityksillä. Yhtye kertoo ottaneensa vaikutteita 80-luvun metallibändeistä, ja se näkyy hienosti levyn jokaisessa biisissä. Ensimmäisestä kappaleen pohjarytmistä tulee erityisesti Helloween mieleen. Melodia on hyvin yksinkertainen ja perinteinen, mutta ajaa asiansa.

Toinen kipale on “Deliver the Goods”. Se lähtee käyntiin tavallaan ripakammin kuin ensimmäinen kappale. Edelleen jatketaan perinteisellä mallilla. Kappaletta ei suoraan osaa erotella ensimmäisestä. Sävelmä on harjaantuneen raskaan metallin kuuntelijalle rauhallinen, ei ollenkaan hassumpaa päiväunimusiikkia. Kertosäkeistön lauluäänen tyyli ja biisin rakenne muistuttaa hämmästyttävän paljon Sentencediä.

Levyn kolmas biisi, “Playing with Fire”, nimensä mukaisesti räjäyttää kaksi edellistä biisiä taivaan tuuliin. Riffit ja kappaleen melodia kuulostaa jo paljon lupaavammalta. Mutta harmillisen usein levyn paras kappale on myös lyhin — niin tässäkin tapauksessa. “Playing with Fire” jää albumin lyhimmäksi kappaleeksi kolmella minuutilla ja yhdellä sekunnilla. Kappale loppui kuin seinään.

“Bloodred Sky” on temmoltaan hieman hitaampi kuin edellinen kappale, mutta jatkaa hyvällä soundilla joka uppoaa hyvin kuuntelijaan. Välissä kuullaan myös syntikkatehosteita, mikä tuo kivaa väriä kappaleeseen. Soolo on aiempia kappaleita värikkäämpi.

“Get Out” lähestyy kuuntelijaa vähän erilaisella tavalla. Kappale on nimittäin hieman kevyempi, sekä sisältää korkeampia lauluosuuksia. Mukaan mahtuu myös uppoavia kitarariffejä, mutta kokonaisuus säilyy mukavan tasaisena rokkimaisena biisinä. Perushöttöä.

Siirrytään kuudenteen kipaleeseen, joka kulkee nimellä “Into Fire”. Kappale on osittain raskaampi, ja lähtee käyntiin hitaasti. Kappale on erittäin tykättävä, ja kertosäkeistö hyvän kuuloinen. Biisin kokonaisuus on melko rauhallinen.

Rauhallisen jakson päättävä nopealla temmolla jatkava “In Memoriam” sisältää Stratovariukselle tyypillisen kuljetuksen luritteluineen. Hyvin paljon perinteisen power metallin tyyliä kunnioittava ja käyttävä kappale. Kuten kovin moni kappaleista, tämäkään ei jätä pysyviä jälkiä ensikuuntelun jälkeen, mutta erottuu selkeästi muista.

“Addicted” ei ole kovin addiktoiva kappale, eikä alkua lukuunottamatta eroa kovin paljoa muista biiseistä, ainakaan kertosäkeistöltään. Uudet riffit ovat kuitenkin mukavaa kuunneltavaa. Soolot ovat sitä samaa mitä aiemminkin tällä levyllä.

Levyn toiseksi viimeinen kappale “Run” lähtee käyntiin hyvällä melodialla. Kappale on hyvin vastaanottava, ja kokonaisuus ei ole ollenkaan hassumpi. Melodialtaan levyn parhaimpia kappaleita.

Viimeistä viedään, ja “Personal Fantasy” pärähtää käyntiin. Kappale jatkaa perinteisellä mallilla, käyttäen hyväksi vanhoja tuttuja power metal -kuvioita. Kappaleessa kuullaan myös power metallista tuttuja taustakuoroja.

Kokonaisuus jäi hieman laimeaksi paketiksi. Levy sisältää toisaalta “ihan hyvää” perinteistä power metallia, mutta yksikään kappale ei tuonut itseään kunnolla esille. Levyllä on paljon täytebiisejä, mutta myös pari välistä pilkahtavaa helmeä, jotka tekevät siitä kuuntelemisen arvoisen.

“Knights of the Revolution” -albumin kappaleet:

  1. Knights of the Revolution
  2. Deliver the Goods
  3. Playign With Fire
  4. Bloodred Sky
  5. Get Out
  6. Into Fire
  7. In Memoriam
  8. Addicted
  9. Run
  10. Personal Fantasy

Prey on:

  • Thomas Nyström (laulu ja kitarat)
  • Peter Bäcke (basso ja laulu)
  • Fredrik Plahn (kosketinsoittimet ja laulu)
  • Robban Bäck (rummut ja laulu)
Tietoa julkaisusta

Levyarvostelussa annettiin pisteet 3/5. Metallimusiikki.netin Roni Laukkarinen julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.