Metallimusiikki.net

Raunchy paljasti biisien nimiä.

  • Julkaistiin keskiviikkona 25.04.2007.
  • Luettu 933 kertaa
  • Bändit:

Kuusipäisen Raunchy-yhtyeen jäsenet seisovat rivissä pukeutuneena samanlaisiin vaatteisiin koko konkkaronkka. Miehillä mustat t-paidat ja mustat housut. Lyhyet hiukset jokaisella.Kasper kertoo kuulumisia

Tanskalainen metallibändi Raunchy lausuu laulaja Kasper Thomsenin suulla seuraavaa:

Koska Raunchy on viime aikoina saanut paljon sähköpostia liittyen yhtyeen tulevaan albumiin, eli kuinka sen tekeminen etenee, kuka sen tuottaa ja miksaa ym., on aika hieman paljastaa pitkäsoiton yksityiskohtia.

Mies tiedottaa uuden levyn valmistuvan hitaasti mutta varmasti. Raunchylla on muutamia perusteellisia ideoita albumin 11 biisiä varten. Kappaleiden demoversioita on jo ryhdytty äänittämään bändin kotistudiossa, joka sijaitsee Tanskan Kööpenhaminassa.

Vaikka paljon on vielä tekemättä, on Kasper Thomsenin mukaan tähän mennessä valmistunut materiaali erittäin lupaavaa. Äänimaailma on täynnä melodioita, thrash-vaikutteita, eeppisia osuuksia, melankoliaa ja rumputulta. Raunchy kertoo kokeilevansa paljon uusia asioita albumillaan — yhtye ei kuitenkaan ole muuttamassa musiikillista linjaustaan tyystin. Thomsenin mukaan ei ole järkevää yrittää luoda uudelleen ja uudelleen samanlaista musiikkia, vaan on hyvä yrittää kehittyä ja uudistua.

Tuottaja ja miksaajia ei ole vielä valittu, mutta Raunchylla on kuusi tai seitsemän lupaavaa nimeä tiedossa. Osa äänimaailman työstäjistä on erittäin hyvin tunnettuja nimiä musiikkibisneksessä, osa taas hieman tuntemattomia. Tällä hetkellä Raunchy ei aio paljastaa tuottajan tai miksaajan nimeä, sillä mitään ei ole vielä vahvistettu. Bändi takaa tekevänsä kaikkensa, jotta uusi albumi päätyisi osaavien käsien työstettäväksi.

Uudella albumilla ei ole vielä nimeä. Levyllä kuullaan ainakin seuraavia biisejä: “Straight to Hell, “Recovery”, “Heavy Burden”, “To the Lighthouse”, “Destroyer”, “Somewhere Along the Road”, “Thieves”, “Western Gutter”, “A Dead Epic”, “Black House, Glass City”, “To Shatter Bliss” ja “Get Fighted”.

Kasper kertoo uutisoivansa bändin nettisivuilla myöhemmin tarkempia tietoja Raunchyn tulevasta pitkäsoitosta.

Yhtyeen tällä hetkellä tuorein julkaisu on “Death Pop Romance”, joka julkaistiin viime vuoden puolella Lifeforce Recordsin kautta. Albumi äänitettiin kesällä 2005 Jacob Hansenin avustuksella hänen omassa Hansen-studiossaan, mikä sijaitsee Tanskan Robessa. Hansen on uransa aikana tullut tutuksi työskennellessään sellaisten bändien kanssa kuin Communic, Fear My Thoughts ja Mercenary. Albumin miksasi Antfarm Studioilla Tue Madsen, joka on tehnyt töitä mm. The Hauntedin, Hatespheren ja Mnemic-bändin kanssa. “Death Pop Romance” on paalumerkki Kasper Thomsenille, jonka debyyttiäänite albumi on. Kasper korvasi Lars Vognstrupin, joka erosi yhtyeestä vuoden 2004 puolella.

Raunchy erosi Nuclear Blast Recordsin hoivista tammikuussa 2005. Yhtye ehti julkaista levy-yhtiön kautta kaksi albumia, jotka ovat “Velvet Noise” (2002) ja “Confusion Bay” (2004).

Raunchy on:

  • MortenToft Hansen (rummut)
  • Jesper Tilsted (kitara)
  • Lars Christensen (kitara)
  • Jeppe Christensen (koskettimet ja laulu)
  • Kasper Thomsen (laulu)
  • Jesper Kvist (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.