Metallimusiikki.net

RazorRape: "Unleashing the Shemales of Vengeance".

  • Julkaistiin sunnuntaina 15.11.2009.
  • Luettu 704 kertaa
  • Bändit:

Grindcorea soittavan RazorRapen albumin "Unleashing the Shemales of Vengeance" etukannessa näkyy verinen maisema miehestä, jolla esiliinassa paljon roiskeita ja jonka ympärillä on paljon lihankappaleita sun muuta tavaraa. Kuvan yläosassa Razorrapen sotkuiJulkaistaan loppuvuodesta

Ruotsalainen death metallia ja grindcorea soittava RazorRape tulee julkaisemaan Rotten Roll Rexin kautta debyyttialbuminsa “Unleashing the Shemales of Vengeance”. Häiritsevä kokonaisuus nauhoitettiin kuluvan vuoden elokuussa. Kiekon kappaleet kirjoitettiin alkuvuoden aikana, jolloin bändi solmi myös levytyssopimuksen saksalaisen Rotten Roll Rexin kautta saatuaan yhteistyötarjouksen joulukuussa 2008 julkaisemansa EP-levyn “Deep Red” ansiosta. Kahden hengen bändiprojekti käynnistyi vuoden päivät sitten toden teolla, kun Carnalist-yhtyeen kitaristi Niklas Lindeke liittyi RazorRapeen ja osallistui ensimmäisen EP:n luomiseen. EP nauhoitettiin vain 15 tunnin pituisen studiosession varrella. Bändin musiikkiin voi tutustua sen MySpace-sivuilla, jonne duo on laittanut kaksi tulevan debyyttailbuminsa kappaletta kuunneltavaksi.

Sialta kuulostavilla vokaaleilla ryyditettyä grindcorea luova yhtye tarjoaa MySpace-profiilinsa jukeboksissa kappaleet “Five Inch Gag Hole” ja “Rectal Enslavement” tulevalta esikoisalbumiltaan. Toistaiseksi ei ole tiedossa muita albumin kappaleiden nimiä. Elokuussa yhtye kuitenkin vihjasi työstävänsä sellaisia biisejä, joiden työnimet ovat:

  • Vaginal Head Gear
  • Ballsack Blastfuck
  • Faceless Female Cumshot
  • Spill Her Guts
  • A Lesson in Sodomy

Tulevaa pitkäsoittoa varten nauhoitettiin yhteensä 15 biisiä, joista 14 sisällytetään albumin soittolistalle. Niistä kaksi on aikaisemmilta äänitteiltä kerättyjä ja uudelleen nauhoitettuja versioita. Studiossa RazorRape nauhoitti värssyn Gut-yhtyeen kappaleesta coveriksi. Se tullaan julkaisemaan myöhemmin Rotten Roll Rexin kautta julkaistavalla tribuuttilevyllä. Biisit taltioitiin 21.–23. elokuuta 2009.

RazorRape on:

  • Martin Schönherr (rummut ja laulu)
  • Niklas Lindeke (kitara ja basso)

RazorRape perustettiin Deragendin sekä Splattered Mermaidsin riveissä toimivan Martin Schönherrin toimesta vuoden 2004 lopussa. Osuvalla nimellä varustettu Schönherr purkitti joulukuussa 2004 uransa ensimmäisen demolevyn. Sen jälkeen bändi osallistui ruotsalaisen Infected Kidneys -yhtyeen kanssa luotuun split-CD-projektiin, joka julkaistiin huhtikuussa 2006 Goregeous Productionsin kautta.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.