Metallimusiikki.net

Revolution Renaissance: "Trinity".

Power metallia soittava Timo Tolkin Revolution Renaissance uutisoi KP24:lle antamassaan haastattelussa käyttävänsä seuraavasta studioalbumistaan yksinkertaisesti nimeä “Trinity”. Tolkin Jouni Nikulan kanssa tekemässä haastattelussa käy ilmi albumin julkaistavan jossain vaiheessa syksyä Napalm Recordsin kautta. Teos tulee olemaan edeltäjänsä, vuoden takaista “Age of Aquarius” –kiekkoa, voimakkaampaa powerm etallia. Teoksen äänittämisessä auttaa Santtu Lehtiniemi. Laulu- ja rumpuraidat nauhoitettiin Brasiliassa. Sitä nauhoitettiin myös Helsingissä jonkinasteisen liikkuvan äänityskaluston voimin. Bändi oli työstänyt Suomen Alavetelissä sijaitsevan Studio57:n tiloissa “Trinity”-albumiaan toukokuun alkuvaiheista asti. Albumille tullaan sisällyttämään yhteensä 10 biisiä. Äänimaailmasta Tolkki pyrki tekemään orgaanisen, luonnollisen ja samalla modernin.

Albumia miksattiin Studio57:ssä, jossa on 56-kanavainen analoginen mikseri. Miksaajana toimi Timo Tolkki itse ja Santtu Lehtiniemi avusti. Revolution Renaissancen “Trinity”-albumilla kuullaan basistina Magnus Rosénia ja kosketinsoittajana Firewind ja Outloud-yhtyeen kytköksistä tuttua Bob Katsionista. Uudella albumilla kuullaan ainakin “Dreamchild”-niminen biisi. Muista soittolistan biisinimistä ei ole vielä tietoa. Revolution Renaissancen kahteen edelliseen studioalbumiin voi tutustua valittujen palojen muodossa siirtymällä yhtyeen MySpace-sivuille.

Säveltäjänä ja kitaristina Timo Tolkki on ennen Revolution Renaissancea luonut musiikkia erityisen paljon Stratovariuksen kanssa, jonka jäsenenä ollessaan hän osallistui 12 studioäänitteen luomiseen. Lisäksi hn on julkaissut kolme sooloalbumia. Niistä tuorein on vuonna 2008 ilmestynyt “Saana — Warrior or Light Part 1”.

Revolution Renaissance on:

  • Gus Monsanto (laulu)
  • Timo Tolkki (kitara)
  • Bob Katsionis (kosketinsoittimet)
  • Magnus Rosén (basso)
  • Bruno Agra (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.