Metallimusiikki.net

Rhapsody Of Fireltä "The Frozen Tears Of Angels".

"The Frozen Tears Of Angels" -kiekon yläosassa Rhapsody of Firen logo. Kuvan taustalla sinertävä potretti jonkinlaisesta myrskyävästä luonnosta. Kuvan keskellä kellertävä hahmo jonkinlaisesta ihmisestä tai muusta sellaisesta. Kuvan alaosaan sijoitettu albJulkaistaan 30.4.2010

Italialainen sinfonista power metallia soittava Rhapsody Of Fire uutisoi eilen perjantaina olevansa takaisin musiikkirintaman etulinjassa. Bändiläiset ovat saaneet valmiiksi annoksen uutta musiikkia julkaistavaksi maailmanlaajuisessa skaalassa Nuclear Blast Recordsin kautta huhtikuun lopussa. Yhtyeen uusin albumi on bändin oman kitaristi Luca Turillin tuottama teos, jota ryhmä kutsuu nimellä “The Frozen Tears Of Angels”. Se miksattiin ja masteroitiin Saksan Wolfsburgissa sijaitsevassa Gate Studiossa yhdessä Sascha Paethin kanssa. Aikaisemmin pelkästään Rhapsody-nimellä tunnettu poppoo suunnittelee Nuclear Blast Recordsin kautta julkaistavan uudesta albumista CD-version lisäksi rajoitettu erikoisversio vinyylinä. Vinyylipainoksen, sekä CD-painoksen erikoispainoksen sisällä on kaksi bonuskappaletta.

Rhapsody Of Fire julkaisi perjantaina virallisilla MySpace-sivuillaan uuden biisin tulevalta “The Frozen Tears Of Angels” -kiekoltaan. Kuunneltavaksi laitettu biisi on nimeltään “Sea Of Fate”. Sen voi ladata ilmaisena MP3-versiona myös suoraan yhtyeen kotisivuilta.

Yhtye uutisoi edellisen kerran toimistaan helmikuun 16. päivä, jolloin miehistö uutisoi siirtäneensä tulevan studioluomuksen ilmestymishetkeä parilla kuukaudella. Alunperin pitkäsoitto oli tarkoitus julkaista eilen 5. päivä, mutta tämänhetkisten tietojen valossa se julkaistaankin vasta huhtikuun viimeisenä päivänä. Rhapsy Of Firen leiristä ei ole valotettu julkaisusuunnitelmiin tapahtuneen lykkäyksen syistä.

“The Frozen Tears Of Angels” -albumin kappaleet:

  1. Dark Frozen World
  2. Sea of Fate
  3. Crystal Moonlight
  4. Reign of Terror
  5. Danza di fuoco e ghiaccio (Dance of Fire and Ice)
  6. Raging Starfire
  7. Lost in Cold Dreams
  8. On the Way to Ainor
  9. The Frozen Tears of Angels
  10. Labyrinth of Madness (bonuskappale)
  11. Sea of Fate (orkestraalinen versio, bonuskappale)

Yhtyeen kahdeksas täyspitkä lätty on seuraaja “The Dark Secret Saga” -saagan kolmas osa ja seuraaja vuonna 2007 ilmestyneelle albumille “Visions from the Enchanted Lands”. Albumin äänimaailma on aikaisempaa voimakkaammin kitaravetoisempaa ja myös tempo on vauhdikkaampaa verrattuna saagan kahteen edeltäjään.

Rhapsody Of Fire on:

  • Fabio Lione (laulu)
  • Luca Turilli (kitara)
  • Alex Staropoli (kosketinsoittimet)
  • Patrice Guers (basso)
  • Alex Holzwarth (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.