Metallimusiikki.net

Rob Halford ylpeä ollessaan innoittaja muille homohevareille.

  • Julkaistiin maanantaina 11.02.2008.
  • Luettu 1363 kertaa
  • Bändit:

Metal Edge Magazine -nettilehti järjesti pienimuotoisen kuulustelutilaisuuden Judas Priest -yhtyeen keulahahmo Rob Halfordia varten. Haastettelijana toiminut Phil Freeman sai Halfordin puhumaan seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan hyvin avoimesta. Muusikkohan paljasti olevansa homoseksuaali MTV:n tekemässä haastattelussa vuonna 1998. Kuitenkin jo ennen julkista tunnustautumista bändin fanit ja metallimusiikin median edustajat ovat kokeneet sen julkiseksi salaisuudeksi. Nyt Halford kertoo antamassaan lausunnossa saavansa hyvin paljon positiivista palautetta mm. sähköpostin välityksellä nuorilta metallimusiikin ystäviltä, jotka ovat rohkaistuneet puhumaan avoimesta homoudestaan Rob Halfordin esimerkin innoittamana.

Halford saa jatkuvasti yhteydenottoja henkilöiltä, jotka ovat hänen noudattaneet hänen antamaa mallia. Muusikon mukaan aivan luonnolista, että hevarit ovat hyvin suvaitsevia, eivätkä välitä siitä mitä työtä ihmiset tekevät, mihin he uskovat, mitä rotua he edustavat tai mitä seksuaalista suuntautumista he harjoittavat. Rob ei pidä sitä suurena yllätyksenä, että metalliskenessä on muitakin homohevareita, vaan se on aivan luonnollista.

Etenkin nuorilta “metallipäiltä”, jotka painivat seksuaalisen identiteettinsä kanssa, hän on saanut mitä mainioimpia sähköpostiviestejä. Halfordin mukaan monet ovat uskaltautuneet kertomaan homoudestaan kavereilleen koulussa, perheensä jäsenille, ja että useimmiten se on saanut hyvän vastaanoton. Halford ei pidä omaa homouttaan mitenkään ihmeellisenä asiana, sillä hän on joutunut märehtimään sitä koko ikänsä. Hän kuitenkin ymmärtää, että monille muille se voi olla vaikea pala purtavaksi. Mies kertookin, etteivät homoutensa tunnustamista harkitsevien metallimusiikin ystävät ole yksin tässä taistossa. Hän kehottaa homoja tulemaan “ulos kaapista”, sillä se on kaikkein vapauttavin asia mitä ei-hetero voi itselleen tehdä. Judas Priestin nokkamies hehkuttaa suoraviivaisuuden olevan tärkeää — on tärkeää antaa ihmisten tietää minkälainen itse oikeasti on. Hän itse tunnustaa harjoittavansa ehdotonta rakkautta. Jos ihmisillä on se taito, he eivät oikeastaan välitä siitä minkälainen toisen seksuaalinen orientaatio on. Sellaiset henkilöt kykenevät hyväksymään ja rakastamaan toista sellaisena kuin hän todella on.

Rob Halford informoi, että on olemassa paljon auttavia tahoja ja organisaatioita, joista voi saada apua pohdittaessa seksuaalista identiteettiä. 56-vuotiaan Halfordin mukaan häntä vallan riipaisee sydämestä jos nuori teini-ikäinen joutuu syrjityksi ja kiusatuksi kerrottuaan ei-heteroudestaan. Tällaiset reaktiot kuuluvat tähän vieläkin nykyaikaan. Tärkeintä kuitenkin on Robin sanojen mukaan rikkoa kahleet ja tehdä se tärkeä tunnustus, sillä se vasta vapauttaa. Kun totuus on kerrottu, mikään ei voi loukata tai satuttaa. Hän itse tunnustaa saavansa edelleen silloin tällöin negatiivista palautetta Internetin keskustelupalstoilla ja blogeissa jne., mutta se ei häntä hetkauta. Hän ei enää piileksi. Hevari kehottaa lopuksi homoudestaan huolehtivien olevan syytä miettiä tovi jos toinenkin ja sitten sanoa “Tämä on se, mikä minä olen, ota tai jätä”.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.