Metallimusiikki.net

Rootwater: "Visionism".

  • Julkaistiin lauantaina 09.01.2010.
  • Luettu 698 kertaa
  • Bändit:

Rootwaterin albumin "Visionism" etukannesas suuri pilvinen taivas ja jonkinlainen jyrkkä kalliotasanne, jonka päälle rakennettu suuri monumentaalinen kerrostalo. Rakennus on harmaa ja siinä on runsaasti symmetrisiä kerroksia, ikkunoita. Kuvan alaosassa vaJulkaistaan 1.3.2010

Puolan Varsovassa toimiva Rootwater laittoi kotikaupungissaan sijaitsevassa Sound Division Studiossa läjään uuden “Visionism”-albuminsa Euroopassa julkaistavaksi maaliskuun alussa Mystic Productionin ja Indie Distributionin avulla. Hardcore-elementtejäkin käyttävä Rootwater tiedottaa tämän albumin olevan seuraaja “Limbic System” -nimiselle levylle. Uutukaiskiekolla kuultavasta kappaleesta “Living In The Cage” julkaistiin hiljattain 4,5 minuutin pituinen musiikkivideo. Rokkaavan videoksi päätyneen viisun voi käydä kuuntelemassa myös yhtyeen MySpace-sivuilta. Tulevan albumin päätösraidassa kuullaan vierailevana joukkona ukrainalaisen milloin mitäkin älämölöä soittavan Haydamaky-yhtyeen jäseniä.

“Visionism”-albumin kappaleet:

  1. Venture
  2. Living In The Cage
  3. Closer
  4. Frozenthal
  5. Freedom
  6. Timeless
  7. Realize
  8. Follow The Spirit
  9. Alive
  10. The Ministry
  11. Steiner
  12. Under The Mask
  13. Visionism
  14. Haydamaka

Rootwaterin uusin levy on konseptialbumi. Englanniksi laulettu levy kertoo tarinaa ihmissuvun juurille palaamisesta. Yhtyeen mukaan kuuntelukokemus on tie, jonka lähtökohtana on stagnaatio ja tien päässä ihmisen olemassaolon tarkoitus. Samalla “Visionism” on yhteenveto bändin jäsenten valitsemista poluista, joita taivaltamalla miehistö on päätynyt tähän hetkeen. Bändi julkaisi tämän kiekon kotimaassaan jo viime vuoden kesäkuussa. Hieman yli 57 minuuttia sisältävä levy saapuu Puolan rajojen ulkopuolelle vasta maaliskuussa.

Rootwater on:

  • Taff (laulu)
  • Zusin (kitarat)
  • Valeo (kitarat)
  • Heinrich (basso)
  • Gregor (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.