Ruisrockissa juhli viikonlopun aikana 63 000 festivaalikävijää
- Julkaistiin maanantaina 09.07.2012.
- Luettu 1365 kertaa
- Bändit: nightwish, suicidal tendencies
6.–8. heinäkuuta juhlittu 43. Ruisrock keräsi Turun Ruissaloon yhteensä 63 000 festivaalikävijää. Perjantaina paikalle saapui 16 000 juhlijaa, lauantaina huimat 30 000 ja sunnuntaina 17 000.
Festivaalin kohokohtia olivat sunnuntaina Niittylavalle noussut, maailman suosituimpiin rap-artisteihin lukeutuva Snoop Dogg, joka pisti pystyyn todelliset hip hop -juhlat huippuyleisön kanssa. Lauantaina juhlinta oli ylimmillään Michael Monroen 50-vuotisjuhlakonsertissa yllätysvieraiden kera ja Nightwishin kruunatessa illan mahtipontisella show’llaan. 1990-luvun nostalgiaa Ruissaloon toivat paluukeikoillaan brittipop-suosikki Pulp sekä ruotsalaisyhtyeet The Cardigans ja Refused. Muita Ruisrockin kansainvälisiä tähtiä olivat mm. Bloc Party, Jimmy Cliff, The Mars Volta, Santigold, Two Door Cinema Club, Suicidal Tendencies ja Veronica Maggio. Kaikkiaan festivaalilla viikonloppuna nähtiin 60 ulkomaista ja kotimaista artistia.
Tämän kesän festivaali onnistui loistavasti ja yleisötavoitekin ylittyi. Monipuolista ohjelmistoa kiiteltiin, musiikin eri genret oli hyvin edustettuina. Etenkin lauantain valtaisaan kävijämäärään ja ihanteellisen säähän ei voi olla kuin äärimmäisen tyytyväinen. Myös panostukset alueen palveluihin ja somistukseen kehittivät Ruisrockia entisestään. Tästä on hyvä jatkaa kohti vuoden 2013 Ruisrockia
, Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä kommentoi.
Ruisrockin tänä vuonna aloittama saavuttavuusprojekti keräsi positiivista palautetta. Festivaaliorganisaation tavoitteena on, että jokainen pääsee nauttimaan Ruisrockista esteettömästi. Saavutettavuus tulee jatkossakin olemaan oleellinen osa festivaalia.
Kokonaisuudessaan projektin myötä on tapahtunut selkeä parannus edellisvuosiin. Nettisivuilla oli hyvin infoa ja henkilökunta myös tiesi hyvin, mistä on kyse. Invaparkkipaikka toimi ja erityisesti kiitosta sai pyörätuolikatsomojen lisääminen. Tietysti aina löytyy lisää kehittämistä, mutta hyvä fiilis tästä jäi ja olen ylpeä hankkeesta
, kommentoi aluesihteeri Olli Nordberg Kynnys ry:stä, joka toimi asiantuntija-apuna projektissa.
Festivaalin turvallisuuspäällikkö Ville Ketosen mukaan viikonloppuna juhlittiin ilman mainittavia järjestyshäiriöitä. Säätiedotusten perusteella varauduttiin ukkosrintamaan, mutta sekään ei aiheuttanut ongelmia. Ruisrockin järjestäjät kiittävät festivaaliyleisöä asiallisesta juhlimisesta.
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin nightwish, suicidal tendencies. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.