Metallimusiikki.net

Saattueen 10-vuotiskeikka Riihimäellä

  • Julkaistiin tiistaina 13.12.2011.
  • Luettu 1185 kertaa
  • Bändit:

Kuvassa Jarno Lindénin ottama promokuva Saattueesta.Kuva: Jarno Lindén

Saattometalliyhtye Saattue juhlii kymmenvuotista taivaltaan lauantaina 17. joulukuuta Riihimäen Bar Escapessa. Yhtye perustettiin vuonna 2001 Kiduttajat-nimellä, mutta muutti nimensä Saattueeksi vuonna 2004. Vuonna 2004 ja 2006 tehtyjen "Kivisydän"- ja "Ikiuneen"-EP-julkaisujen myötä yhtye solmi levytyssopimuksen Spinefarm Recordsin kanssa, jonka kautta Saattue on julkaissut albumit "Jäähyvästi" vuonna 2008 ja "Vuoroveri" vuotta myöhemmin. Yhtyeen juhlakeikalla lavalle nousee nykyisen kokoonpanon ohella vanhoja jäseniä, sekä erityisvieras. Ohjelmaan sisältyy näin ollen myös hivenen harvemmin kuultua Saattue-materiaalia. Tapahtumaan on 18 vuoden ikäraja ja se alkaa tasan kello 22.

Saattue on niin ikään varmistanut soittavansa 18.–19.5.2012 Hyvinkään Vanhan Villatehtaan alueella järjestettävässä Steelfest Open Air -tapahtumassa. Tapahtumaa tähdittävät muun muassa ruotsalaiset Entombed ja The Crown. Metallibändin studiossa luomaa materiaalia on ladattu kuunneltavaksi Saattueen omille MySpace-sivuille.

Lokakuussa 2010 bändi uutisoi rumpalinsa M. Ahlsténin päättäneen vaihtaa maisemaa kuljettuaan bändissä viiden vuoden ajan. Hän hoiti rumpalointia molemmilla Saattueen albumeilla. Korvausmieheksi nimettiin S. Köykkä, entinen funeral doom metallia soittavan Colosseumin mies.

Saattue on:

  • T.Koskinen (laulu)
  • Hapa (kitara)
  • J.Koskela (kitara)
  • T.Kalliomäki (kitara ja syntetisaattorit)
  • S.Lahtinen (basso)
  • S.Köykkä (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.