Metallimusiikki.net

Satyricon julkaisee albumin 3.11.2008.

  • Julkaistiin torstaina 05.06.2008.
  • Luettu 1309 kertaa
  • Bändit:

Satyricon-bändin Satyr ja Frost seisovat liekkimeren edessä. Lattiakin on tulessa. Miehillä yllään mustat housut ja hihattomat mustat paidat. Molemmilla pitkät mustat hiukset.Eeppinen albumi tulossa

Kaksipäinen black metal –yhtye Satyricon tiedotti eilen järjestämässään lehdistötilaisuudessa aikovansa julkaista uuden albumin, josta ei tule mitä tahansa huttua, vaan yksi merkittävimmistä virstanpylväistä Satyriconin uralla, kuluvan vuoden marraskuussa. Bändi aikoo viimeistellä uuden albuminsa 2. elokuuta mennessä ja levy tuodaan fanien kourittavaksi 3. marraskuuta. Satyriconin keulahahmo Satyr kävi juuri hiljattain Los Angelesissa osallistumassa kiekon nauhoitushommiin. Levyn rumpuraidat on jo purkitettu, mutta tekemättä on vielä mm. kitarakuvioiden nauhoittaminen. Satyrin pressitilaisuudessa antamassa kommentissa mies paljasti uuden levyn kappaleiden olevan eeppisiä ja että kertosäkeet ovat koukuttavia. Pitkäkestoisiakin kappaleita tullaan kuulemaan.

Satyr kertoi albumilla käyneen vierailemassa eräs nimeltä mainitsematon muusikkojulkkis. Julkisuudenhenkilö kävi vierailemassa Yhdysvaltojen Sound City -studioilla Kaliforniassa, jossa myös Metallica hiljattain äänitti tulevan pitkäsoittonsa. Satyr kertoo kiekolla käyneen vierailemassa myös System Of A Downin biisintekijä Daron Kalakian. Hän kävi Satyrin sanojen mukaan eräänä iltana kylässä studion syövereissä, jossa he tekivät erästä biisiä yhdessä muutaman tunnin ajan. Satyriconin keulahahmo ei osaa vielä sanoa tuleeko Malakienin kanssa luotu biisi sisältymään albumin soittolistalle — todennäköisesti biisiä käytetään albumista julkaistavan erikoispainoksen bonusvärssynä.

Bändi julkaisi kuluvan kuukauden alussa “My Skin Is Cold“ –nimisen EP-levyn, joka julkaistiin täällä Euroopassa kolme päivää sitten. Levyn nimikkokappale laitettiin nettiin kuunneltavaksi. Alunperin kyseinen biisi oli tarkoitus sisällyttää bändin vuonna 2002 julkaiseman “Volcano”–kiekon kappalelistalle, mutta niin ei kuitenkaan tehty. “My Skin Is Cold” –biisi onkin ehtinyt muhia jo vuosien ajan, kunnes bändi päätyi luomaan sitä varten erityisen EP–julkaisun, jonka biisikattausta vahvennettiin live-versioilla värssyistä “Repined Bastard Nation” ja “Mother North“. Molemmat live-esiintymisissä nauhoitetut biisit ovat Satyriconin Gjallarhornissa taltioimalta keikalta. Kappaleissa vierailee Oslon Filharmonisen Orkesterin väkeä. EP:llä kuullaan myös kappaleet “Live Through Me” sekä “Existential Fear-Questions”-. Näitä biisejä kuultiin ensimmäisen kerran “Volcano”-lätyn LP-versiolla bonuskappaleina. “My Skin Is Cold” julkaistiin CD-version lisäksi 7”-vinyylinä. EP julkaistiin maailmanlaajuisesti Norjaa lukuunottamatta Roadrunner Recordsin voimin. Norjassa levyn julkaisusta vastaa Satyriconin uusi yhteistyökumppani, nimittäin Indie Recordings.

“My Skin Is Cold” -EP:n kappaleet:

  1. My Skin Is Cold (aikaisemmin julkaisematon)
  2. Live Through Me (remasteroitu)
  3. Existential Fear-Questions (remasteroitu)
  4. Repined Bastard Nation (Gjallarhornin keikalta)
  5. Mother North (Gjallarhornin keikalta)

Satyricon on:

  • Satyr Wongraven (laulu, kitara ja basso)
  • Kjetil Haraldstad (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.