Metallimusiikki.net

Satyricon nauhoittaa maanantaina lauluraidat.

  • Julkaistiin lauantaina 21.06.2008.
  • Luettu 1363 kertaa
  • Bändit:

Satyriconin EP-levyn "My Skin Is Cold" kansikuva. Julkaisun kannessa vasemmalla valkoisella värillä Satyriconin logo ja sen alla koko kuvaa peittää pilvinen taivas, jossa pilvien seassa mustanaan variksia tai korppeja.EP on albumin edeltäjä

Norjalainen bm–kaksikko, joka bändistään nimeä Satyricon nauhoitti äskettäin tulevan albuminsa rumpu– ja kitararaidat Los Angelesissa, Yhdysvalloissa. Maanantaina bändi aikoo jatkaa ainakin laulukuvioiden, mutta myös bassoraitojen purkittamista samassa studiossa. Heinäkuun kolmannella viikolla miehistö tulee hoitamaan jonkin verran kosketinsoitinosuuksien ikuistamista, jonka jälkeen onkin jo luvassa pitkäsoiton miksaaminen Los Angelesissa. Bändin keulahahmot Satyr ja Frost kertovat, etteivät he halua turhaan ylpistellä, mutta tunnustavat albumin kuulostavan uskomattoman vahvalta ja voimakkaalta. Yhtye julkaisee netissä kuluvana viikonloppuna videoleikkeen, jossa esitellään albumin rumpukuvioiden ikuistamista. Satyricon toivoi tapaavansa fanejaan sekä Hellfestissä että täällä suomalaisessa Nummirockissa. Lisää live-esiintymisten päivämääriä he kirjaavat näinäkin hetkinä, sillä bändi aikoo lähteä maailmankiertueelle marraskuun puolessa välissä.

Uusi albumi julkaistaan Roadrunner Recordsin voimin marraskuun ensimmäisellä viikolla — tarkalleen 3.11.2008. Albumia bändi nauhoittaa nyt kalifornialaisen Sound City -studioiden uumenissa, jossa aiemmin on albumiensa kanssa puurtanut ainakin hard rock -legenda Metallica.

Satyricon värväsi hiljattain live-esiintymistensä ajaksi kaksi uutta bändikaartilaista. Rytmikitaraa soittamaan hankittiin ranskalainen Gildas Le Pape. Mies on soitellut useissa mustaa metallia ja thrash metalliakin paukuttavissa bändeissä, mutta on tutustunut myös jazz-musiikkiin samoissa merkeissä. Satyriconin keikkabasisti on Ruotsin kansalainen, joka tottelee nimeä Victor Brandt. Hän on death metallia murisevan Dominionin ja Totalt Jävla Mörkerin jäsen. Victorin soittotaitoja kuullaan myös Satyriconin tuoreella “My Skin Is Cold” -EP:llä.

Bändin tuorein musiikillinen ulosanti on Euroopassa 2. kesäkuuta ilmestynyt “My Skin Is Cold“ -EP. Se sisältää nimikkobiisin lisäksi muitakin värssyjä. Levy julkaistiin 7”-vinyylinä, joka sisältää lisäksi viisi biisiä sisältävän CD-levyn. Bändi on kertonut julkaisun kuorien olevan toden teolla ainutlaatuisia. “My Skin Is Cold” julkaistiin ympäri maailmaa Roadrunner Recordsin kautta, mutta Norjassa se tuotiin ihmisten ilmoille yksinoikeudella Satyriconin uuden yhteistyökumppani Indie Recordingsin välityksellä.

“My Skin Is Cold” -EP:n kappaleet:

  1. My Skin Is Cold
  2. Live Through Me
  3. Existential Fear-Questions
  4. Repined Bastard Nation (live-versio)
  5. Mother North (live-versio)

Satyricon esiintyi tämän vuoden Nummirock Heavy Metal Festival -tapahtumassa Kauhajoen Nummijärvellä. Festivaalia vietetään 19.–21. päivä kuluvaa kuukautta. Bändi esiintyi eilen perjantaina kello 23 alkaen illan päätteeksi Vihreällä lavalla. Ennen Satyriconia konsertoivat Diablo, KYPCK ja Shade Empire. Nummirockin lauantaina esiintyy:

  • Kiuas
  • Norther
  • Mokoma
  • Destruction
  • In Flames
  • Teräsbetoni
  • Gloria Morti
  • Tuoni
  • Turisas
  • Katuva
  • Axegressor
  • Thrust Moment
  • Fatal Sound Project
  • Rokkarit Oy
  • Dr. Purple
  • Maiden Invasion
  • Stallions

Satyricon on:

  • Satyr (laulu ja kitarat)
  • Frost (rummut)
  • Victor Brandt (live-esiintymisissä basso)
  • Gildas Le Pape (kitarat)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.