Metallimusiikki.net

Satyriconilta levy syyskuussa

  • Julkaistiin maanantaina 28.01.2013.
  • Luettu 1317 kertaa
  • Bändit:

Sigurd "Satyr" Wongravenin ja Kjetil-Vidar "Frost" Haraldstadin metallibändi Satyricon vihjaa työstävänsä seuraavaa studioalbumiaan julkaistavaksi luultavasti syyskuussa 2013. Loppuvuodesta 2008 ilmestyneen "The Age of Nero" -menestyskiekon seuraaja on vielä nimeä vailla. Levyn äänittäminen alkaa helmikuussa ja kestää halki kesän. Tämän tiedon paljasti yhtyeen keulahahmo Satyr viime perjantaina, kun yhtye soitti Eindhoven Metal Meetingissä. Bläkkisyhtye viimeistelee juuri kahdeksannen pitkäsoittonsa biisejä. Satyrin antaman lausunnon mukaan albumi tulee merkittävästi poikkeamaan siitä tyylistä, jota yhtye on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana levyttänyt.

Norjalaisyhtye aikoo tukea seuraavan albuminsa sanomaa järjestämällä Norjassa suuren, joskin ilmeisesti tarkoin rajatulle yleisölle suunnatun, konsertin oopperakuoron tukemana. Maaliskuun loppuvaiheilla Satyricon soittaa Norjan Inferno-festivaalissa, jossa saatetaan esitellä yleisölle eräitä viimeisimpiä biisejä. Tämän vuodne Inferno-festivaalia vietetään 27.–30.3. välisenä aikana Oslossa useassa eri paikassa.

Marraskuussa 2008 Century Media Recordsin avustuksella julkaistu "The Age of Nero" kipusi Saksan levylistalle ja niitti suosiota myös kotimaansa albumilistalla, jossa se kävi korkeimmillaan listan 5. sijalla. Myös yhtyeen viimeiset kiekot ovat nauttineet listasijoituksia bändin kotimaassa.

Satyricon on:

  • Satyr (laulu, kitara, kosketinsoittimet ja basso)
  • Frost (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.